Pirkanmaan hyvinvointialueen eilen julkaiseman suunnitelman mukaan terveyspalvelut Virroilla paranisivat, mutta esimerkiksi Ruovedellä ja Kihniössä niitä karsittaisiin voimakkaasti.
Suunnitelman mukaan terveydenhuollon vastaanottopalvelut säilyvät Virroilla. Kiirevastaanoton lisäämistä kaavaillaan siten, että se on avoinna myös sunnuntaisin. Vuodeosasto Virroilla pysyy, mutta Ruovedeltä se lakkautetaan vuosien 2025–2026 aikana. Työikäisten sosiaalipalvelupiste sijaitsee joko Ruovedellä tai Virroilla.
Digipalveluita lisätään merkittävästi ja liikkuvien palveluiden piiriin pääsevät myös kyläkunnat.
Seuraavaksi suunnitelma lähtee laajalle lausuntokierrokselle ensi maanantaina pidettävän aluehallituksen kokouksen jälkeen. Lopullisia päätöksiä on odotettavissa loppuvuoden aikana.
Kuntalaiset pääsevät sanomaan mielipiteensä asukastilaisuuksissa, lähin on Mänttä-Vilppulassa 30. elokuuta. Tilaisuutta voi seurata myös striimattuna.
Kuvat Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallituksen esityslistan liitemateriaaleista.
Aiheesta enemmän Sanomissa 24. elokuuta.