Mi­nua häi­rit­see, kun erääs­sä kau­neu­den­hoi­to­mai­nok­ses­sa sa­no­taan, et­tä ”olem­me sen ar­voi­sia”. Pi­täi­si­kö sa­no­ma tul­ki­ta siis si­ten, et­tä il­man tuo­ta tuo­tet­ta em­me ole min­kään ar­voi­sia?

Jo­ta­ku­ta saa­te­taan ku­vail­la ar­von­sa tun­te­vak­si, mikä ei si­nän­sä ole mi­ten­kään kiel­tei­nen il­mai­su. Mei­dän kaik­kien pi­täi­si tun­tea oma ar­vom­me ja an­taa sa­mal­la ar­vo kai­kil­le muil­le­kin. Tämä vii­mek­si mai­nit­tu asia näyt­tää tuot­ta­van on­gel­mia. Ei var­maan tar­vit­si­si rat­koa ri­kok­sia tai et­siä vaik­ka­pa ra­sis­min­vas­tai­sia toi­mia, jos tuo­hon vaa­ti­muk­seen pys­tyi­sim­me.

Ih­mi­sen on help­po hy­väk­syä ja ym­mär­tää kal­tai­si­aan ih­mi­siä, se­hän on sel­vä. Meil­lä on tai­pu­mus muo­dos­taa oma pii­rim­me, jon­ka si­säl­lä on yleen­sä vain muu­ta­ma ih­mi­nen ja joi­den kans­sa elä­määm­me päi­vit­täin eläm­me. Elä­män­ta­pam­me on vuo­sien saa­tos­sa nau­lau­tu­nut ja va­kiin­tu­nut. On hel­pom­pi elää, kun ei tar­vit­se miet­tiä tai ky­see­na­lais­taa asi­oi­ta. Tämä ei kui­ten­kaan tar­koi­ta sitä, et­tei­kö asi­ois­ta voi­si ol­la eri miel­tä ja et­tä kaik­ki sa­nat ja teot pi­täi­si hy­väk­syä. Vai­ke­ne­mi­nen on usein­kin kul­taa­kin kal­liim­pi omi­nai­suus, el­lei voi an­taa po­si­tii­vis­ta pa­lau­tet­ta tai el­lei osaa an­taa kiel­teis­tä pa­lau­tet­ta ra­ken­ta­vas­ti.

Jos­kus sa­no­taan, et­tä jo­kin asia nou­see ar­voon ar­vaa­mat­to­maan. Taus­tal­la on puu­te tai niuk­kuus ja ha­vain­to, et­tä kaik­ki ar­vo­kas saat­taa ol­la me­ne­tet­ty. Vas­ta sil­loin huo­maa mo­nien­kin asi­oi­den ar­von ja ar­vok­kuu­den.

Voi­si­ko elää myös ajat­te­le­mat­ta ar­voa? Se hel­pot­taa ai­na­kin ra­han maa­il­mas­sa elä­mis­tä. On asi­oi­ta, joi­ta ku­kaan ei voi ra­hal­la mi­ta­ta. Nii­tä ei saa os­ta­mal­la, työ­tä te­ke­mäl­lä, uh­rau­tu­mal­la, muut­tu­mal­la tai mil­lään in­hi­mil­li­sel­lä kei­nol­la.

On hyvä miet­tiä oman elä­män­sä ar­vo­ja, mut­ta on hyvä myös muis­taa, et­tä hy­vää elä­mää voi elää, vaik­kei kaik­kea ar­vos­ta­maan­sa ole­kaan saa­nut. Lop­pu­jen lo­puk­si: vain sen saa, mitä tar­vit­see.

Tuu­la Jo­ki­nen