Toi­saal­ta kaik­ki on vä­li­ai­kais­ta ja ohi­me­ne­vää, mut­ta toi­saal­ta mi­kään ei ka­toa ei­kä ai­ka lak­kaa ole­mas­ta. Ai­ne ja ai­ka ovat ai­na.

Ison ta­lon isän­tä ot­ti 1878 naa­pu­ri­ta­lon po­jan Kaa­pon torp­pa­rik­seen. Tämä ei oi­kein saa­nut torp­paa me­nes­ty­mään ja niin­pä hän 1882 myi tor­pan eli vuok­ra­oi­keu­den Ant­tool­le ja pa­la­si it­se muo­na­mie­hek­si.

Olet­ko on­nel­li­nen vai on­ne­kas, vai ken­ties mo­lem­pia? Maa­il­man on­nel­li­sim­mak­si ti­las­toi­dun maan kan­sa­lai­sel­ta voi­si odot­taa noi­ta mo­lem­pia tun­ne­ti­lo­ja. Kun it­se­näi­syys­päi­vä lä­hes­tyy, aja­tuk­sis­sa on kii­tol­li­suus täs­tä hy­väs­tä maas­ta, joka edel­leen pys­tyy pi­tä­mään mei­dät tur­vas­sa ja an­ta­maan jo­kai­sel­le pe­rus­toi­meen­tu­lon edel­ly­tyk­set. Voi­si sa­noa, et­tä olem­me ai­na­kin on­nek­kai­ta, el­lem­me sit­ten myös on­nel­li­sia.

Olet­ko ta­van­nut epäit­se­käs­tä ja pyy­tee­tön­tä ih­mis­tä, joka aut­taa ja toi­mii toi­sen hy­väk­si pyy­tä­mät­tä sii­tä palk­ki­o­ta tai huo­mi­o­ta? Ha­lu­ai­sit­ko ol­la sel­lai­nen ih­mi­nen? Sel­lai­sia ih­mi­siä tar­vit­tai­siin näi­nä kyl­mä­kis­koi­si­na ai­koi­na, jol­loin oma minä on nos­tet­tu kai­ken mi­tak­si ja ky­sy­tään, mitä yh­teis­kun­ta voi­si teh­dä mi­nun hy­väk­se­ni ei­kä ky­sy­tä, mitä minä voi­sin teh­dä yh­teis­kun­nan hy­väk­si.

Mei­dän tor­pan pi­has­sa kas­vaa van­ha vaah­te­ra. En nyt sa­noi­si, et­tä se on pyhä puu. Se on sii­nä ai­na ol­lut, sii­nä ovat lap­set ku­kin vuo­rol­laan kii­peil­leet, sen ok­sil­la on tuu­le­tet­tu mat­to­ja. Sen kas­vua tu­et­tiin kaa­ta­mal­la sen juu­rel­le vet­tä, sen van­he­ne­mis­ta on sur­tu, kun ok­sia kuo­lee. On pi­has­sa mui­ta­kin vaah­te­ria, osa is­tu­tet­tu­na, osa it­se le­vin­nei­nä. Ne vaan ovat - ei niis­tä sen kum­mem­paa.

Ris­pek­tii! Kun­ni­oi­tus­ta! Eng­lan­nin kie­les­sä kun­ni­oi­tus­ta tar­koit­ta­va sana on res­pect. Se tar­koit­taa oi­ke­as­taan uu­del­leen nä­ke­mis­tä. Kun kun­ni­oit­taa jo­ta­kin tai jo­ta­ku­ta, täy­tyy näh­dä asi­at uu­del­ta kan­nal­ta, an­taa ar­voa, ym­mär­tää ja hy­väk­syä ne sel­lai­si­naan.

En koe ole­va­ni eri­tyi­sen lii­kun­nal­li­nen, mut­ta ha­lu­an sil­ti liik­kua ja suo­sit­te­len lii­kun­taa kai­kil­le. Elä­män­ko­ke­mus on osoit­ta­nut, et­tä oli­si pi­tä­nyt jo pal­jon ai­em­min ha­vah­tua van­huu­den vai­vo­jen en­nal­ta­eh­käi­syyn. Lii­ke on to­del­la­kin lää­ke!

Mi­nua häi­rit­see, kun erääs­sä kau­neu­den­hoi­to­mai­nok­ses­sa sa­no­taan, et­tä ”olem­me sen ar­voi­sia”. Pi­täi­si­kö sa­no­ma tul­ki­ta siis si­ten, et­tä il­man tuo­ta tuo­tet­ta em­me ole min­kään ar­voi­sia?

Se, et­tä pilk­kaa jo­ta­ku­ta tai jo­ta­kin, ker­too it­se asi­as­sa vain pilk­kaa­jas­ta, ei pil­kat­ta­vas­ta. Paha pon­nah­taa ta­kai­sin lä­het­tä­jäl­leen kuin bu­me­ran­gi. Pilk­ka osuu yleen­sä omaan nilk­kaan, mut­ta mik­si pil­ka­tut sit­ten kan­ta­vat kuor­maan­sa pit­kiä ai­ko­ja, jos­kus läpi koko elä­män­sä?

Olen jos­kus udel­lut, mik­sei Vir­roil­la ole Lid­liä. Mi­nul­le on useim­mi­ten vas­tat­tu: ”Ei oo, ei­kä tuu! Meil­le riit­tää omat Äs­sä ja Koo.” Täs­tä nä­kö­kul­mas­ta asi­oi­ta tar­kas­tel­len tai­si käy­dä niin, et­tä Tok­man­ni pää­si li­vah­ta­maan kau­pun­kiin vä­hän niin kuin va­hin­gos­sa. Mo­nen olen kuul­lut­kin sa­no­vat, et­tä jos ei Löy­tö­te­xis­tä löy­dy, niin sit­ten vas­ta me­nen Tok­man­nil­le.