Kesä oli tullut Kettulan kylään.
Elmeri laittoi venettä kuntoon siinä toivossa, että pääsisi järvelle. Talven jäljeltä bensaletkut olivat kuivuneet, joten perämoottori vain murahteli ja yski. Sanelma kuuli rannalta kantautuvat äänet ja säntäsi katsomaan, että mitä naapurissa touhuttiin.
Kiireessä hän otti helmet kaulaansa ja vilkaisi eteisen peilistä, olihan sentään pyhäpäivä.
– Milloinpa sitä kauniina olisi, muuten kuin sunnuntaisin, tuumi Sanelma koristautumistaan puolustaen.
Rannalle saapuessaan Sanelma sormeili helmiään ja pohti.
– Pääsisiköhän sitä veneen kyytiin, jos hän saisi tuon masiinan käyntiin, haaveili hän.
– Minne se Elmeri on lähdössä? kysyi Sanelma.
– Ajattelin tuonne saaren toiselle puolelle, vastasi Elmeri ja jatkoi moottorin käynnistystä.
– Jospa minäkin kokeilisin vuorostani, ehdotti hän ja astui veneeseen niin rivakasti, että vene hörppäsi vettä.
– Hui, kohta ollaan nurin, huudahti, Elmeri kauhistuneena.
Hän yritti toppuutella kookasta Sanelmaa, jolloin vene lähti Sanelman painosta luisumaan rannasta vesille ja siinä samassa veto naru kimposi Elmerin käsistä. Kaiken ihmeen kaupaksi moottori käynnistyi.
– Johan se heräsi henkiin, iloitsi Sanelma ja hieroi kipeää takamustaan, joka oli paukahtanut veneen laitaan.
Elmeri suoristi hattuaan ja tarttui kauhuissaan veneen laitoihin kiinni.
– Nyt mennään eikä meinata, sanoi Sanelma ja posket hehkuen ohjaili moottoria nauttien vastatuulesta
Hän päätti oikaista Rannan Maijan mökin ohi, jotta sielläkin huomattaisiin heidän yhteinen pöristely vesillä.
– Tokkopa Maija pistää pahakseen, jos naapurit ajelevat yhdessä kauniina kesäpäivänä, tuumi hän tyytyväisenä ja laittoi kaasun pohjaan.
Tuulia Marjanen
kuvataiteilija,
joka käsittelee arjen
komiikkaa
värikkäiden hahmojen kautta