Vii­me vuo­si­sa­dan al­ku­vuo­si­na vie­tet­tiin mei­dän tor­pas­sa ak­tii­vis­ta ai­kaa. Lu­et­tiin pal­jon kir­jo­ja ja leh­tiä. Siel­lä osat­tiin lu­kea ja kir­joit­taa, mikä ei suin­kaan ol­lut it­ses­tään sel­vyys sii­hen ai­kaan. Toi­mit­tiin työ­vä­en-, pien­vil­je­li­jäin ja torp­pa­rien yh­dis­tyk­sis­sä, näy­tel­tiin ja ur­heil­tiin.

Ei siis ih­me, et­tä ha­lut­tiin vai­kut­taa myös Vir­tain kun­nan asi­oi­hin. Toi­sek­si nuo­rin lap­sis­ta eli Ni­ko­lai pyr­ki ja pää­si kun­nan­val­tuus­toon vuo­den 1922 alus­ta. Sii­hen ai­kaan val­tuu­te­tuis­ta kol­ma­so­sa ja puo­let ti­lin­tar­kas­ta­jis­ta vaih­tui vuo­sit­tain - mo­net tie­tys­ti uu­si­vat paik­kan­sa, mut­ta vaih­to­a­kin ta­pah­tui. Muis­taak­se­ni Ni­ko­lai­kin jou­tui ker­ran uu­si­maan pes­tin­sä, mut­ta oli niis­sä vaa­leis­sa ää­ni­ha­ra­va. Ni­ko­lai läh­ti Ka­na­daan tor­pan lu­nas­tus­ra­ho­ja tie­naa­maan ja sai eron val­tuus­tos­ta ja luot­ta­mus­toi­mis­taan mar­ras­kuus­sa 1923.

Vuo­des­ta 1925 al­ka­en val­tuu­te­tut va­lit­tiin kaik­ki ker­ral­la koko ne­li­vuo­ti­sek­si kau­dek­si. Pian oli­kin sit­ten nuo­rim­man vel­jek­sis­tä eli See­tin vuo­ro läh­teä päät­tä­mään Vir­tain asi­ois­ta. Hän oli­kin sit­ten yh­teen­sä 16 vuot­ta val­tuu­tet­tu­na.

Seth (ku­ten hän it­se ni­men­sä hie­nos­ti kir­joit­ti) oli mo­ni­puo­li­nen, kult­tu­rel­li hen­ki­lö. Hän oli va­lo­ku­vaa­ja, kir­ja­e­dus­ta­ja, leh­ti- ja va­kuu­tu­sa­si­a­mies, näy­tel­mien oh­jaa­ja, su­ku­tut­ki­ja ja vaik­ka mitä. Sun­nun­tai­sin tor­pal­le suun­ta­si­vat tu­tut ja vä­hän tun­te­mat­to­mam­mat­kin kuun­te­le­maan See­tin gram­ma­ril­la soit­ta­mia sa­vi­kiek­ko­ja eli ää­ni­le­vy­jä.

See­tin kuo­le­man jäl­keen torp­pa jäi pit­käk­si ai­kaa tyh­jil­leen, kun­nes Ni­ko­lain lap­sen­lap­si Han­ne­le ot­ti tor­pan ke­sä­pai­kak­seen. Lie­kö tor­pan il­ma­pii­ris­sä ja hen­ges­sä ol­lut jo­tain po­li­tiik­kaan ime­vää, kun tämä Han­ne­le­kin in­tou­tui pyr­ki­mään ja pää­se­mään yh­dek­si kau­dek­si Lem­pää­län val­tuus­toon. Toi­sel­le kau­del­le oli­si ol­lut hel­pom­pi­kin sel­viy­tyä, mut­ta ai­kaa an­net­tiin mie­luum­min kas­va­vil­le po­jil­le kuin ko­kouk­sis­sa is­tu­mi­siin.

Nyt sit­ten mi­nä­kin sain sen tar­tun­nan. Olen ni­mit­täin eh­dol­la Lem­pää­län val­tuus­toon. Eh­kä­pä vä­hän torp­pa­ri­hen­keä vien sin­ne men­nes­sä­ni - sin­nik­kyyt­tä ja us­koa elä­mään. Jos ni­mit­täin sa­tun pää­se­mään. Seu­raa­vas­sa ko­lum­nis­sa sit­ten ker­ron mi­ten kävi. Pi­tä­kää peuk­ku­ja.

Ta­pio Ero­nen
ke­sä­vir­to­lai­nen,
myös syk­syi­sin
ja ke­väi­sin