Voi­si­ko täl­le poh­ja­lai­sel­le ”minä it­te” -luon­teel­le ol­la mi­tään sen ra­sit­ta­vam­paa kuin muu­tok­sen hy­väk­sy­mi­nen? Vaik­ka jär­ki sa­noo, et­tä muu­tos on vält­tä­mä­tön­tä ei­kä sitä voi es­tää - ei yk­si ih­mi­nen, ei­kä use­am­pi­kaan - huo­maan usein ajat­te­le­va­ni, et­tä en­nen kaik­ki oli pa­rem­min. Kyl­lä­hän tuon ali­ta­jui­ses­ti tie­tää, et­tä ai­ka tuo väis­tä­mät­tä muu­tok­sia ja ne tah­to­vat tul­la myös epä­miel­lyt­tä­vän lä­hel­le omaa elä­mää.