Museovirasto on avannut 19. lokakuuta vuoden 2027 entistämisavustushaun rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden säilyttävään korjaamiseen. Avustusten tavoitteena on turvata arvokkaan rakennetun kulttuuriperinnön säilyminen sekä ylläpitää rakennusrestauroinnin perinteisiä työtapoja ja osaamista.
Avustuksia voivat hakea kohteiden omistajat rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) nojalla suojeltuihin kohteisiin sekä muihin kulttuuri- tai rakennushistoriallisesti merkittäviin kohteisiin. Tukea voidaan myöntää hankkeisiin, joiden toteuttaminen edellyttää erityistä rakennus- tai kulttuurihistoriallista asiantuntemusta. Hankkeiden tulee myös edistää kohteen kestävää käyttöä ja pitkäjänteistä hoitoa.
Museovirasto myöntää vuosittain entistämisavustusta noin 200 kohteelle. Avustettavia kohteita voivat olla rakennukset, rakennelmat, rakennusryhmät tai rakennetut alueet, joilla on merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, ympäristöarvojen tai niihin liittyvien tapahtumien kannalta. Yleisimpiä avustuskohteita ovat katto- ja julkisivukorjaukset.
Avustusta haetaan valtionhallinnon yhteisessä Haeavustuksia.fi-palvelussa, jossa ovat saatavilla myös hakuilmoitus ja tarkemmat avustusehdot. Hakuaika päättyy 30. marraskuuta kello 23.59.
