Riikka Tallila
Koillis-Satakunnan Sähkön koko alueella on 20. marraskuuta alkaneen myrskyn jäljiltä korjattu sähkövikoja koko loppuviikko ja yhä edelleen jatketaan tänään maanantaina. Viikonlopun aikana saatiin palautettua sähköt kaikkiin alueen talouksiin.
– Vielä viime yönä tuli viisi uutta siirtolinjavikaa lisää, kun koillistuulen jäljiltä kallistuneet puut kaatuivat linjojen päälle tuulen suunnan muuttuessa. Eniten näitä vikoja on korjattu Kotalan, Virtain ja Alavuden suunnalla, sähkökatkot ovat olleet noin 1–2 tuntiin, kertoo käyttöpäällikkö Juha Koivula Koillis-Satakunnan Sähköstä.
Hän sanoo korjaustöiden jatkuvan ainakin vielä tämän ja huomisen päivän.
– Korjaustyöt ovat sujuneet hyvin, mutta kyllä tämä ollut iso voimainponnistus työntekijöillemme. Samalla olemme saaneet hyvää harjoitusta myrskytuulista. Tämä on ollut pahimmasta päästä isoin myrsky kymmeneen vuoteen, luonnehtii Koivula.