Oli lep­poi­sa mu­ka­va sun­nun­tai­päi­vä ja elo­kuu­ta pa­ri­vuot­ta sit­ten. Lep­poi­sa oli aa­mu­kah­vi­het­ki­kin.

Kah­via juo­des­sam­me vai­mo miet­teis­sään lau­sui ää­neen: ”Oli­si hie­no päi­vä läh­teä ka­laan." Niin­pä, tuu­mas­ta toi­meen.

No­pe­as­ti eväät kas­siin ja ri­pe­äs­ti ka­las­tus­vä­li­neet mat­kaan. Vir­ve­lit, la­ji­tel­ma vie­hei­tä, sii­tä ve­neel­le ja jär­vel­le. Sou­del­tiin ja sou­del­tiin, vaih­det­tiin vä­lil­lä sou­ta­jaa ja toi­nen ve­dät­ti vie­het­tä pe­räs­sä. Mo­neen ker­taan vie­he vaih­det­tiin toi­seen. Vä­lil­lä py­säh­dys so­pi­vak­si kat­sot­tuun paik­kaan ja vir­ve­löin­tiä ky­sei­sis­tä pai­kois­ta kä­det jo puu­duk­sis­sa.

Päi­vä al­koi jo kal­lis­tua il­ta­päi­vän tun­neil­le ja mi­tään ei saa­tu, ei edes vä­häi­sin­tä­kään nyp­päys­tä. Ei­kö­hän ale­ta eväit­ten syön­tiin ja kah­vin juon­tiin, tuli sa­ma­nai­kai­se­na to­te­a­muk­se­na, kun ei enää tuo ka­las­tus­hom­ma­kaan luon­nis­ta.

Vene sou­det­tiin mu­ka­vak­si kat­so­maam­me paik­kaan ja nau­tin­nol­li­nen eväi­den syön­ti aloi­tel­tiin, mu­ka­vien jut­tu­jen höys­tä­mä­nä. Ai­kam­me sii­nä vie­tet­ty­äm­me, aloim­me ke­räil­lä kamp­pei­tam­me ka­saan. Huo­ma­sin, et­tä ter­mos­pul­loon oli jää­nyt jon­kin ver­ran kah­via, tuu­ma­sin: ”..tuos­sa oli­si Ah­dil­le­kin kah­via!” Niin­pä kip­pa­sin lo­put kah­vit Tar­jan­tee­seen.

Vai­mo aloit­ti sou­ta­mi­sen läh­tö­ran­taa koh­den, hei­tin sii­tä ve­neen­pe­räl­tä vie­heen ui­maan pe­räs­sä, ihan noin hu­vik­se­ni vain. Ja sil­loin is­ki ra­jus­ti, vapa not­kah­ti ja sii­ma ki­ris­tyi. Sii­nä jou­tui jo tai­dot ko­e­tuk­sel­le, sen ver­ran rim­pui­le­va ka­ve­ri oli vie­hees­sä kiin­ni. Sain uju­tet­tua sen ve­neen tun­tu­maan, on­nek­si oli haa­vi mat­kas­sa, ko­mea oli hau­ki sii­nä ve­neen poh­jal­la lo­pul­ta.

Vene py­säy­tet­tiin sii­hen ja aloim­me kum­pi­kin vir­ve­löi­mään ja ka­laa tuli, hau­kea, ah­ven­ta, tai­si sii­nä muis­taak­se­ni yk­si ku­ha­kin mat­kaan tul­la. Lo­pet­te­lim­me ka­las­te­le­mi­sen ja läh­dim­me jat­ka­maan mat­kaa, kui­ten­kin vie­lä hei­tin vie­heen ui­maan pe­räs­sä mie­len­kiin­nos­ta.

Nap­pa­si­han sii­hen­kin vie­lä mu­ka­van ko­koi­nen ah­ven. Tuu­mai­lin sii­hen, ei­kö­hän meil­lä nyt ole ka­laa pais­tet­ta­vak­si ja sop­pa­ka­loik­si.

Kii­tos Ah­dil­le, olit an­te­li­as. Kan­nat­ti kah­vit tar­jo­ta!

Ai­mo Vii­tiö

ke­sä­vie­rai­li­ja