Pirkanmaan hyvinvointialueen tiedotus aluehallituksen päätöksestä on hieman puutteellinen. Päätös ulkoistuksesta ei ollut aivan yksimielinen:
Petra Schulze Steinen esitti palauttamista takaisin valmisteluun, jonka aikana aluehallitukselle annetaan selvitys menettelyn laillisuudesta ja jätti eriävän mielipiteen, koska valmistelussa olisi tullut todentaa, miten päätös Keiturin Soten vetäytymisestä kilpailutuksesta osalta on tehty.
Kannatin Schulze Steinen esitystä. Äänin 10–3, asiaa ei palautettu.
Jätin esitykseen seuraavan eriävän mielipiteen: "Katson, että §294: Pohjois-Pirkanmaan sote-palvelujen hankinta olisi pitänyt palauttaa uudelleen valmisteluun, sillä on jäänyt epäselväksi, missä ja milloin on tehty päätös, että Keiturin Sote tulee vetäytyä kilpailutuksesta."
Ennen kokousta ja kokouksen aikana en saanut tietää, milloin ja missä päätös, jossa Keiturin Sotea kehotettiin vetäytymään kilpailutuksesta, on tehty.
Saamieni tietojen mukaan mitään varsinaista päätöstä ei tehty, vaan vetäytymiskehotuksen oli antanut konsernijohtaja sähköpostitse 2.4.2025.
Sinikka Torkkola,
yliopistotutkija, dosentti,
pääluottamusihminen, sairaanhoitaja
valtuutettu, asiakkuus- ja laatujaoston puheenjohtaja
Pirkanmaan hyvinvointialue
