Ko­lo­ni­a­lis­mi al­koi, kun ute­li­aat eu­roop­pa­lai­set läh­ti­vät et­si­mään uu­sia kau­ko­mai­ta. He päät­ti­vät, et­tä löy­tä­jä saa pi­tää. Al­ku­pe­räis­kan­so­jen luon­non­va­ro­jen ryös­tä­mis­tä pi­de­tiin ihan lu­val­li­se­na. Myö­hem­min näi­tä his­to­ri­an hä­pe­äl­li­siä te­ko­ja on pyy­del­ty an­teek­si. Vää­ryyk­sien ai­heut­ta­mat haa­vat ovat vie­lä­kin jäl­jel­lä.

On fik­sua op­pia jon­kun toi­sen vir­heis­tä. Vir­hei­tä ei tar­vit­se teh­dä it­se.

Vir­to­lai­sil­la on nyt mah­dol­li­suus sii­hen. Tuu­li­voi­ma­yh­ti­öt ai­ko­vat vie­dä meil­tä sen, mikä Vir­roil­la asu­mi­ses­sa on ar­vok­kain­ta: puh­das luon­to ja luon­non­rau­ha, mai­se­ma, jos­sa sie­lu le­pää. Paik­ka mis­tä saa elan­ton­sa. Paik­ka, mis­sä on kiin­ni pe­rin­tö ja ra­ha­va­rat.

68 jät­ti­läis­mäis­tä tuu­li­voi­ma­laa ei­vät ole ki­vo­ja pie­niä vap­pu­viip­pe­röi­tä mai­se­man reu­nal­la. Nii­den hai­tat tun­tui­si­vat jo­kai­sen vir­to­lai­sen ko­to­na. Mitä lä­hem­pä­nä voi­ma­loi­ta koti on, sitä to­den­nä­köi­sem­min siel­tä voi jou­tua jopa ko­ko­naan läh­te­mään. Me­ri­kar­vi­al­la vas­ta­val­mis­tu­neet oma­ko­ti­ta­lot jäi­vät tyh­jil­leen, kun tuu­li­voi­ma­loi­den ai­heut­ta­mat hai­tat te­ki­vät niis­sä asu­mi­sen mah­dot­to­mak­si.

Tuu­li­voi­ma ai­heut­taa kuul­ta­vaa ään­tä ja inf­ra­ään­tä, jota ei kor­va ero­ta, sekä tä­ri­nää ja voi­ma­lan sii­pien pyö­ri­mi­sen ai­heut­ta­maa väl­ket­tä. Ih­mi­sen keho ja mie­li stres­saan­tu­vat jat­ku­vas­ta häi­ri­ös­tä, sii­hen ei voi tot­tua.

Mi­ten voi elää rau­has­sa, jos ko­tia hal­lit­see jat­ku­vas­ti tois­tu­va tä­ri­nä, väl­ke, me­te­li ja inf­ra­ää­ni, joka ei kuu­lu mut­ta tun­tuu. Näis­tä hai­tois­ta on jo ko­ke­mus­ta ny­kyis­ten, pal­jon pie­nem­pien voi­ma­loi­den myö­tä.

Tuu­li­voi­maa mark­ki­noi­daan luon­to­ys­tä­väl­li­se­nä vaih­to­eh­to­na. To­del­li­suu­des­sa tuu­li­voi­ma­lat ovat luon­nol­le pel­käs­tään hai­tal­li­sia. Met­sät ovat tär­kein hii­li­nie­lu, joi­den avul­la Suo­mi pyr­kii hii­li­neut­raa­lik­si vuo­teen 2035 men­nes­sä.

Suh­tees­sa tuo­tet­tuun ener­gi­aan tuu­li­voi­ma tu­ho­aa luon­non­va­ro­ja enem­män kuin mi­kään muu ener­gi­a­muo­to. Nii­tä var­ten ha­ka­taan val­ta­via met­sä­a­lu­ei­ta ja ra­ken­ne­taan le­vei­tä tei­tä, jot­ta isot ele­men­tit saa­daan kul­je­tet­tua pai­kal­le.

Luon­to­ka­to on pe­ruut­ta­ma­ton hait­ta. Ei­vät tuu­li­voi­ma­yh­ti­öt mak­sa kor­vauk­sia sii­tä, et­tä suo­jel­tu­ja eläi­miä ja lin­tu­ja kuo­lee. Vir­roil­le suun­ni­tel­tu­jen tuu­li­voi­ma­loi­den sii­vet ovat 120 m pit­kiä. Ne tap­pa­vat val­ta­vas­ti hyön­tei­siä pyö­ries­sään. Sa­mal­la ir­to­aa mik­ro­hiuk­ka­sia puh­taa­seen luon­toom­me: mar­joi­hin ja sie­niin, joi­ta ke­rä­tään syö­tä­väk­si; kas­vei­hin, joi­ta eläi­met syö­vät.

Tuu­li­voi­ma­yh­ti­öi­den omis­sa sel­vi­tyk­sis­sä hait­to­ja vä­hä­tel­lään ja us­ko­tel­laan asi­an ole­van hal­lin­nas­sa. Voi­ma­loi­den me­lu­mal­lin­nuk­sia on teh­ty vir­heel­li­sil­lä me­ne­tel­mil­lä, mikä on tuot­ta­nut täy­sin vää­riä las­kel­mia. Tä­män osoit­taa mm. Han­nu Ny­kä­sen tut­ki­mus 2023: Tuu­li­voi­ma­loi­den syn­nyt­tä­män me­lun ja tä­ri­nän ter­veys­ris­kit.

Ku­kaan ei tie­dä, mi­ten val­ta­via hai­tat tu­li­si­vat ole­maan. Näin suu­ria tuu­li­voi­ma­loi­ta ei ole vie­lä ole­mas­sa koko maa­il­mas­sa. Se tie­de­tään, et­tä kun koko kas­vaa, hai­tat kas­va­vat mu­ka­na.

On­ko Vir­tain kau­pun­ki va­rau­tu­nut sii­hen, et­tä sen ve­ron­mak­sa­jat häi­py­vät tu­loi­neen muu­al­le? Omai­suu­den me­ne­tet­ty­jään tuu­li­voi­ma­pa­ko­lai­set tu­le­vat tar­vit­se­maan yh­teis­kun­nan tu­kea. Näis­tä kus­tan­nuk­sis­ta tuu­li­voi­ma­yh­ti­öt ei­vät ota vas­tuu­ta.

Tuu­li­voi­ma­yh­ti­öi­den mak­sa­mat vuok­ra­tu­lot hou­kut­te­le­vat mei­tä suos­tu­maan tä­hän jär­jet­tö­myy­teen. Ta­lou­del­li­sen kor­vauk­sen to­del­li­nen mää­rä on kui­ten­kin epä­sel­vää. Ra­hal­la ei voi kor­va­ta sitä mikä tuu­li­voi­ma­loi­den ra­ken­ta­mi­sel­la tu­ho­taan. Raha voi me­net­tää ar­von­sa­kin. Mut­ta jos pa­nos­tam­me maa­han ja sen suo­je­luun, se py­syy vaik­ka maa­il­ma mul­lis­tui­si.

Siel­lä mis­sä jo on tuu­li­voi­ma­loi­ta, pe­rus­tel­laan rat­kai­su­ja edis­tyk­sel­lä ja ta­lou­del­li­sel­la hyö­dyl­lä. Ra­han toi­vos­sa hai­tois­ta on en­sin vai­et­tu. Kun ra­haa ei ole­kaan tul­lut toi­vo­tus­ti, hai­tois­ta ale­taan pu­hua ja vaa­tia isom­pia kor­vauk­sia.

Vir­rat voi ol­la roh­ke­as­ti edis­tyk­sel­li­sem­pi. Ei suos­tu­ta vas­taa­not­ta­maan nii­tä hait­to­ja, joi­ta tuu­li­voi­ma­loi­den ra­ken­ta­mi­ses­ta ai­heu­tuu. Tuu­li­voi­ma­va­paa Vir­rat tu­lee ole­maan esi­ku­va muil­le. Vir­tais­ta tu­lee kau­pun­ki, jon­ne ha­lu­taan muut­taa.

Raa­ma­tus­sa ker­ro­taan Ee­saus­ta, joka nä­lis­sään myi esi­koi­suu­ten­sa vel­jel­leen Jaa­ko­bil­le kul­hol­li­ses­ta her­ne­sop­paa. Myö­hem­min hän ym­mär­si, et­tä se oli­kin ar­vok­kain­ta mitä hä­nel­lä oli. Sil­loin oli jo myö­häis­tä. Jaa­kob sai esi­koi­sen ase­man hä­nen si­jas­taan.

Vir­roil­la ei ole vie­lä yh­tään tuu­li­voi­ma­laa. Yh­del­le­kään ei ole ra­ken­nus­lu­paa ole­mas­sa. Meil­lä on vie­lä mah­dol­li­suus sa­noa ei. Ei rii­tä, et­tä ajat­te­lee ”Toi­vot­ta­vas­ti tuu­li­voi­ma­loi­ta ei tän­ne ra­ken­ne­ta”. Kun­ta­päät­tä­jät ei­vät lue si­nun aja­tuk­si­a­si.

Pi­tää sa­noa se ää­neen. Te­ho­kas tapa sa­noa se on al­le­kir­joit­taa kun­ta­lai­sa­loi­te Tuu­li­voi­ma­va­paa Vir­rat.

Sei­ja Laak­so­nen