Meil­lä isän­tä on Heik­ki, hän vuo­sia täyt­tää.
Par­hais­sa vaat­teis­sa nuo­rel­ta näyt­tää,
val­koi­nen pai­ta ja präs­sä­tyt hou­sut
muu­ta ei puu­tu kuin naa­mas­ta meik­ki.

Juh­laan oli kut­sut­tu myös seu­ra­kun­nan pap­pi.
Haus­kas­ti hän pu­hees­saan nuo­ruu­sa­jat muis­ti.
Kun Hei­kin kans­sa sa­maa tie­tä kou­luun kul­jet­tiin,
ja läk­sy­kir­jat rep­puun sul­jet­tiin.

Emän­tä kun ison ka­kun pöy­tään kan­toi,
pa­pil­le hän en­sim­mäi­sen pa­lan sii­tä an­toi.
Su­vi­vir­ren lau­luun juh­la­vä­ki yh­tyi,
tun­nel­ma nous­ta sai kor­keuk­siin

Las­ten­lap­set Hei­kil­le oman lau­lun lau­loi,
kaik­kien miel­tä se her­kis­ti.
Emän­tä­kin pos­kel­ta kyy­nel­tä kui­vas,
on kuin het­keks­ki au­ke­ai­si tai­vas.

Aa­mu­var­hain leh­dos­sa on käki kuk­ku­nut,
isän­tä on huo­nos­ti yön­sä nuk­ku­nut,
va­ro­vai­sin as­ke­lin on ulos kul­ke­nut
emän­tä on sah­ti­kan­nun kan­nen sul­ke­nut.

Erk­ki Alan­ne

Ju­han­nus­vii­kol­la 2025