Pirjo Ala-Kaarre, PS
Mitä nostaisit esille Virtain talousseminaarista, joka pidettiin lokakuun alussa Seinäjoella. Mikä oli seminaarin anti? (Perustele)
– Virtain kaupungin järjestämä talousseminaari sisälsi selkeän tilannekatsauksen, tiedottamista kuulumisista ja tulevaisuuden suunnitelmista osastoittain ja saimme kattavat esittelytekstit ja talouden tunnusluvut vielä liitteinä, joita voimme myöhemminkin tarkastella. Itse nostaisin erityisesti esille työttömyyteen liittyvien kulujen kasvamisen, keskustelun siitä, miten työttömyyslukuja saataisiin myös kaupungin toimesta laskettua.
Mielenkiintoinen kehittämiskohde on Lakari, joka on nyt vihdoin siirtynyt täysin kaupungin hallintaan. Pohdintaa käytiin siitä, miten aluetta ja koko Jähdysniemen kaavoitusta tulisi kehittää.
Perinnekylän kehittämissuunnitelmat olivat myös mielenkiintoisia. Nyt kun alue on teknisen toimen huollettavana, niin se on pidetty hyvin siistinä ja hanketyöntekijän työpanos ja esittelykierrokset ovat myös nostaneet Perinnekylän tunnettavuutta ja profiilia.
Rantapuiston kehittämissuunnitelmat ovat myös hieno asia- niihin esiteltiin hyvin perusteltua budjettia.
Seminaari oli hyödyllinen ja tuli tarpeeseen. Parin päivän kunnon keskittyminen kaupungin tulevaisuuden suunnitelmiin ja eri osastojen asiakokonaisuuksiin antaa tukea päätöksentekoon.
Virtain kaupungin tämän vuoden tulos näyttää kääntyvän talousarvioennustetta huomattavasti paremmaksi. Löytyykö kaupungin kulupuolelta mielestäsi jokin kohde, missä kuluja voisi leikata? (Jos löytyy, niin mistä ja perustelut)
– Kaupunginvaltuusto on v. 2025 talousarvioraamin hyväksyessään asettanut 0,5 miljoonan euron säästötavoitteen v. 2027 mennessä.
Vaskiveden koulun oppilasmäärä on pudonnut niin, että koulun lopettaminen on tarkastelussa. Jos koulu pitää lopettaa, niin kasvatus- ja opetuslautakunnan alaiset koulukohtaiset kulut pienenevät. Vaskiveden kauniiden koulurakennusten kokonaisuus maalämpöineen voisivat olla myyntikohde, mikä kiinnostaa ostajia. Tämä tuli esiin esittelijän puheenvuorossa ja olen samaa mieltä; jos koulun toiminta päättyy, rakennuksista voisi saada ihan markkinahinnan. Toki toivon, että uusia lapsiperheitä muuttaisi tarpeeksi Vaskivedelle, niin koulun toiminta saisi jatkua.
Jos työttömyyttä saadaan alemmas, ns. kaupungin "sakkomaksut" työttömistä pienenevät. Säästöpaineissa tuloja voitaisiin kasvattaa tehostamalla esim. elinvoimaosaston toimintaa markkinoimalla tehokkaasti Virtain tarjoamia mahdollisuuksia yrityksille. Kannatan ajatusta elinvoimalautakunnan perustamisesta, tällöin elinvoimaan liittyvän toiminnan tuloksellisuutta ja tehokkuutta voitaisiin paremmin mitata ja ideoida yhdessä, mitä toimia pitää tehdä. Jos tulopuolta saataisiin kasvatettua, niin säästöpaineet vähenisivät.
Kokoustila Otson siirtyminen kaupungin omiin tiloihin (kaupungintalon alakertaan) muutti vuokrat sisäiseksi, jolloin kaupungin ulkoiset vuokramenot pienenivät. Samanlaisilla ratkaisuilla ja hankintojen priorisoinnilla sekä toiminnan järkevöittämisellä saadaan luotua säästöjä. Tästä hyvä esimerkki on, kun loputkin katulamput uusitaan led-lampuilla toimiviksi, siitäkin tulee jo 10 000 €:n säästö. Suhteessa 500 000 euroon, mikä on säästötavoite, tuo säästö on pieni, mutta "pienistä puroista kasvaa suuri virta" -ajatuksella tällaiset pienet toimet tukevat säästötavoitteeseen pääsemistä.
Virkojen täyttämisessä, esim. eläköitymisten yhteydessä, mietitään jo nyt toiminnan tehostamista, mikä luo osaltaan säästöä ja on hyvä toimintamalli. Myös tekoäly on toimiva tapa (osaavissa käsissä) tehostaa ajankäyttöä ja helpottaa työtehtäviä. Palkkamenot vievät kuitenkin suuren osan budjetistamme.
Ns. juustohöyläperiaatetta säästöjen toteuttamisessa en kannata, siinä tyylissä ajetaan motivaatio alas, jos kaikesta pitää koko ajan säästää. Virroilla tulee olla motivoituneet työntekijät ja toimiva arki, niin, että peruspalvelut toimivat.
Milloin viimeksi keskustelit kuntalaisten kanssa Virroilla, millaista viestiä heiltä olet päätöksentekoon saanut?
– Olen sosiaalinen ja keskustelen viikoittain virtolaisten kanssa ja paikallispolitiikka tulee usein esille. Tuulivoima on ollut pitkään esillä keskusteluissa kuntalaisten kanssa. Minun kielteinen kantani tuulivoiman rakentumiselle liian lähelle ihmisten taloja, tiloja ja kesäasuntoja on tullut varsin monen tietoon, saan usein huolestuneita yhteydenottoja siitä, että missä vaiheessa mennään ja mihin niitä myllyjä nyt sitten oikeasti tulee. Ihmiset, jotka ovat ottaneet yhteyttä minuun, ovat huolissaan asumisviihtyvyydestään sekä tuulimyllyjen aiheuttamista arvonlaskuista kiinteistöjensä arvoon ja myös mahdollisista terveyshaitoista.
Kuntalaisilta tulleista kehittämisehdotuksista yksi oli, että Pukkivuoren laskettelukeskusta mainostettaisiin ison tien varrella, että ohikulkijat tulisivat tietoiseksi, että Virroilla on laskettelurinne. Laskettelurinteen juurelle voisi laittaa ison mainoksen majoitusvaihtoehdoista Virroilla, tavoitteena pidemmät viipymät paikkakunnallamme.
Myös Rantapuistoon toivottiin selkeitä opastekylttejä ja myös esitteitä ja infoa siitä, mitä kaikkea rantapuisto ja sen lähialue tarjoaa. Siellähän on upean ja viihtyisän rantaravintolan ja uimarannan lisäksi mm. leikkipuistoja, pump track- rata, urheilupuisto, pelikenttiä, kuntoportaat, jäähalli, talvella hiihtolatuja, ihan lähellä liikuntahalli, jne.
Samoin retkeilyreiteistä toivottiin selkeää opastetta, missä on kaikki reitit esiteltynä. Tämä hyödyttäisi esim. maastopyöräilijöitä ja muita luonnossa liikkujia. Voisi olla perinteinen esite, minkä voisi antaa harrastajille ja myös nopeasti saatavilla oleva aiheeseen liittyvä QR-koodi, mistä avautuisi reitit ja eri harrastemahdollisuudet digitaalisesti. Tiedon pitäisi olla tarjolla oikeassa paikassa ja nopeasti saatavilla eri kohderyhmille sopivalla tavalla niin, ettei sitä tarvitse erikseen etsiä. Tavoitteena olisi, että vierailijat jäisivät tänne pidempään harrastamaan ja samalla Virrat saisi positiivista julkisuutta siitä, että on panostanut erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin. "Virtain helmet esiin!" – jos ja kun kaikki olisi paremmin kävijöiden tiedossa, niin Virtain vetovoima voisi kasvaa. Se on yksi osa myös uusien asukkaiden houkuttelemisesta paikkakunnallemme.
Keskuskadun tyhjillään olevat liiketilat myös aktivoivat ihmisiä ottamaan yhteyttä päättäjiin ja myös minä olen saanut palautetta virtolaisilta siitä, että liikaa on "Vuokrataan/ myydään liiketila"-lappuja ikkunoissa.
