Mei­dän ke­sä­pai­kal­tam­me Ha­van­gan­ky­läs­tä muu­ta­man ki­lo­met­rin pääs­sä kes­kel­lä kor­pea asui pie­ni iloi­nen mies, Hem­mik­si hän­tä sa­not­tiin. Hän oli met­su­ri am­ma­til­taan. Vaik­ka hän oli­kin pie­nen ko­koi­nen, mut­ta hän oli si­su­kas. Ap­piuk­ko­ni ker­toi, et­tä mie­het oli­vat pals­toil­laan met­säs­sä ja vet­tä oli sa­ta­nut jat­ku­vas­ti. Kaik­ki suun­nit­te­li­vat syn­kän nä­köi­si­nä ko­tiin pa­luu­ta. Hem­mi oli tul­lut suu­ren kuu­sen al­ta mär­kä­nä, mut­ta hy­myil­len ja sa­noi ihan omal­la mur­teel­laan: ”Ei­päs poi­jat hät­täil­lä ka­jas jo näk­kyy San­nik­ko­mä­en tak­kaa.”

Kaik­ki me jos­kus tar­vit­sem­me loh­dut­ta­via sa­no­ja. Jos­kus on päi­viä, et­tä tun­tuu kuin oli­sim­me va­jon­neet suo­hon. Sil­loin oli­si hyvä, kun löy­tyi­si joku täl­lai­nen ”Hem­mi”, joka nä­ki­si va­loa mä­en­kin ta­kaa.

Da­nie­lil­le­kin kävi näin. Kun hän oli paas­ton­nut ja mu­reh­ti­nut kol­me viik­koa, niin Ju­ma­la lä­het­ti hä­nel­le en­ke­lin vah­vis­ta­maan hän­tä ja En­ke­li sa­noi Da­nie­lil­le: ” Da­niel, sinä Ju­ma­lal­le ra­kas! Opi ym­mär­tä­mään ne sa­nat, jot­ka minä si­nul­le pu­hun. Nou­se sei­so­maan. Si­nun luok­se­si mi­nut on lä­he­tet­ty” Ja kun hän pu­hui tä­män mi­nul­le, minä nou­sin va­vis­ten ylös. Hän sa­noi mi­nul­le: ”Älä pel­kää Da­niel, si­nun sa­na­si kuul­tiin jo en­sim­mäi­ses­tä päi­väs­tä al­ka­en, jol­loin nöy­räs­ti pyy­sit ym­mär­rys­tä Ju­ma­lal­ta. Minä olen tul­lut si­nun sa­no­je­si vuok­si.” Da­niel 10: 11-12 Vaik­ka me em­me ole mi­tään Da­nie­lei­ta, niin kui­ten­kin me­kin voim­me ol­la Ju­ma­lal­le rak­kai­ta. Kun me nöyr­rym­me hä­nen edes­sään ja pyy­däm­me syn­te­jäm­me an­teek­si. Sik­si Ju­ma­la uh­ra­si ai­no­an poi­kan­sa Jee­suk­sen ris­til­le kuo­le­maan ja hä­nen Gol­ga­tal­la vuo­dat­ta­man­sa ve­ren täh­den meil­lä on mah­dol­li­suus saa­da syn­tim­me an­teek­si!

Tämä asia sa­no­taan hy­vin vir­res­sä 77: 1,2 Käy yrt­ti­tar­has­ta pol­ku, vie Gol­ga­tal­le se. On Hen­gen vii­toit­ta­ma sen joka as­ke­le. Se tie vie vii­mein tai­vaa­seen, mut­ta tie se on tus­kien.

Tien kaik­kein ras­kaim­man Jee­sus on käy­nyt ar­mos­saan, mei­dän kur­jain täh­den hän kul­ki kuo­le­maan. Se tie vie vii­mein tai­vaa­seen, mut­ta tie se on tus­kien.

Siu­nat­tua ke­vät­tä kai­kil­le lu­ki­joil­le­ni!

Lee­na Luo­ma
Vir­tain Hel­lun­tai­seu­ra­kun­ta