En­si sun­nun­tai­na pu­hum­me lei­väs­tä, on lei­pä­sun­nun­tai. Jee­sus pu­hui kan­sal­le pal­jon ver­taus­ku­vin. Näin hän toi asi­an­sa pa­rem­min ym­mär­ret­tä­väk­si pu­hu­mal­la meil­le tu­tuis­ta asi­ois­ta. Kun Jee­sus pu­hui lei­väs­tä hän ei tar­koit­ta­nut sitä lei­pää, mitä me syöm­me ate­ri­al­la näl­kääm­me. Hän pu­hui elä­män lei­väs­tä. Jee­sus sa­noi: ”Minä olen elä­män lei­pä. Joka tu­lee mi­nun luok­se­ni, ei kos­kaan ole nä­lis­sään ja joka us­koo mi­nuun, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan ” (Joh. 6:35).

Ei ole var­maan sat­tu­maa, et­tä eh­tool­li­sel­la meil­lä on lei­pä ja vii­ni ver­taus­ku­vi­na Jee­suk­sen ruu­miis­ta ja ve­res­tä. Jee­sus tie­si, kuin­ka tär­keä lei­pä on meil­le ja kuin­ka usein me sitä syöm­me. Eh­tool­li­sel­la Jee­sus sa­noo meil­le: ”Niin usein kuin te sii­tä syöt­te, teh­kää se mi­nun muis­tok­se­ni.” Ei ole tois­ta niin voi­maan­nut­ta­vaa ate­ri­aa kuin Jee­suk­sen aset­ta­ma pyhä eh­tool­li­nen. Sii­nä on syn­tien an­teek­si an­ta­mi­nen ja kai­ken so­vi­tus. Ja saam­me sen kai­ken lah­jak­si, il­man omaa an­si­o­tam­me. Eh­tool­lis­lei­väs­sä on voi­ma ja siu­naus.

Unoh­dam­me hel­pos­ti, kuin­ka tär­keä ra­vin­to­ai­ne lei­pä on ol­lut kaut­ta vuo­si­sa­to­jen. En­nen syö­tiin yk­sin­ker­tai­ses­ti ja lei­pä oli tär­ke­äs­sä osas­sa ate­ri­aa. Lei­pää kun­ni­oi­tet­tiin ja sitä ei ai­na ol­lut kai­kil­la. Näl­kä­vuo­si­na oli mo­nen läh­det­tä­vä ker­jää­mään ruo­kaa. Pie­ni­kin mu­ru­nen lei­pää toi hel­po­tus­ta näl­käi­sel­le. Sota-ai­ka­na äi­dit lei­poi­vat lei­piä rin­ta­mal­le lä­he­tet­tä­väk­si omil­le lä­hei­sil­le kuin myös siel­lä ja­et­ta­vak­si näl­kää nä­ke­vil­le to­ve­reil­le. 

En­nen kou­luis­sa lu­et­tiin ruo­ka­ru­kous: ”Siu­naa Jee­sus ruo­kam­me, ole ai­na luo­nam­me.” Tämä kau­nis tapa sai­si ol­la vie­lä­kin voi­mas­sa kou­luis­sam­me. Ei ole it­ses­tään sel­vää, et­tä tääl­lä Suo­mes­sa on ai­na ruo­kaa tar­jol­la niin run­saas­ti kuin vie­lä on. Ope­tel­laan ole­maan kii­tol­li­sia jo­ka­päi­väi­ses­tä lei­väs­täm­me ja syö­dään se ar­vok­kaas­ti. Muis­te­taan myös elä­män lei­pä, jota on meil­le kai­kil­le tar­jol­la. Ker­ro­taan sii­tä lap­sil­lem­me ja muis­te­taan yh­tei­sen ate­ri­an tär­keys ja siu­naus.

” Lei­pää alt­ta­rin myös syöm­me kes­kel­lä mat­kaa. Vä­sy­neet sie­lum­me el­py­vät jäl­leen jak­sam­me jat­kaa” (vir­si 59:3).

Ke­vät­miel­tä teil­le kai­kil­le ja siu­naus­ta päi­viin­ne, syö­dään iloi­ten lei­pääm­me ja nau­ti­taan elä­män lei­väs­tä alt­ta­ril­la.

Ei­la Kal­li­o­mä­ki elä­ke­läis­di­a­ko­ni
Tar­jan­teen kirk­ko­val­tuus­ton jä­sen