Hän teki sen par­haal­la mah­dol­li­sel­la ta­val­la, Hän tuli ih­mi­sek­si.

Joh 1:14 "Sana tuli li­hak­si ja asui mei­dän kes­kel­läm­me. Me kat­se­lim­me hä­nen kirk­kaut­taan, sel­lais­ta kirk­kaut­ta kuin ai­nut­syn­tyi­sel­lä Po­jal­la on Isäl­tä, ja hän oli täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta.”

Ju­ma­la ei il­moit­ta­nut sii­tä en­sim­mäi­se­nä lin­nois­sa, ka­ted­raa­leis­sa tai temp­pe­leis­sä, vaan vies­ti tuo­tiin hal­vek­si­tul­le ih­mis­ryh­mäl­le, pai­me­nil­le.

Luuk 2:11–12 "Teil­le on tä­nään Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja, joka on Kris­tus, Her­ra. Ja tämä on teil­le merk­ki­nä: te löy­dät­te lap­sen, joka ma­kaa ka­pa­loi­tu­na sei­mes­sä.”

Tuon sa­no­man pai­me­net sai­vat kuul­la en­kel­ten esit­tä­mä­nä. Mik­si hal­vat pai­me­net sai­vat ol­la näin etuo­i­keu­te­tus­sa ase­mas­sa? Us­kon et­tä juu­ri sik­si, jot­ta jo­kai­nen voi ko­kea it­sen­sä mah­dol­li­sek­si tuon sa­no­man vas­taa­not­ta­maan.

Juu­ta­lai­nen mies tun­si sa­nan tark­kaan. He ym­mär­si­vät heti, ke­nes­tä en­ke­lit pu­hui­vat. Odo­tet­tu Kris­tus, eli kir­joi­tuk­sis­sa jo sa­to­ja vuo­sia ai­em­min en­nus­tet­tu Mes­si­as, Her­ra Ju­ma­la it­se po­jas­saan, on tul­lut mei­dän kes­kel­lem­me.

Pro­fee­tat oli­vat tä­män en­nal­ta il­moit­ta­neet

”Sinä, Beet­le­hem Ef­ra­ta, joka olet vä­häi­nen ole­maan Juu­dan su­ku­jen jou­kos­sa, si­nus­ta mi­nul­le tu­lee se, joka on ole­va hal­lit­si­ja Is­ra­e­lis­sa, jon­ka al­ku­pe­rä on mui­nai­suu­des­ta, ian­kaik­ki­sis­ta ajois­ta.” Mii­ka 5:1

Pai­me­net rien­si­vät Beet­le­he­miin kat­so­maan syn­ty­nyt­tä las­ta. He tie­si­vät mis­tä on kyse, kuka oli tuo lap­si hei­dän edes­sään. Hei­dän val­ta­si sa­noin ku­vaa­ma­ton ilo ja kii­tol­li­suus. Luuk 2:20 ker­ro­taan: "Pai­me­net pa­la­si­vat kiit­tä­en ja ylis­tä­en Ju­ma­laa kai­kes­ta, mitä oli­vat kuul­leet ja näh­neet, sil­lä kaik­ki oli niin kuin heil­le oli pu­hut­tu.”

Täl­lä jou­lun sa­no­mal­la on ol­lut mit­taa­mat­to­man ar­vo­kas vai­ku­tus koko maa­il­maan, ei­kä vä­hi­ten mei­dän omaan syn­nyin­maa­ham­me.

Joi­ta­kin vuo­sia sit­ten kier­sin kris­til­li­sen kir­ja­kus­tan­ta­mom­me edus­ta­jan omi­nai­suu­des­sa La­pin kir­jas­to­ja. Sal­lan kau­nii­seen kir­jas­toon oli so­vit­tu ta­paa­mi­nen. Nuo­ri kir­jas­ton työn­te­ki­jä ot­ti mi­nut vas­taan so­vit­tu­na ai­ka­na. Odo­tel­les­sam­me pai­kal­le kir­jas­ton hoi­ta­jaa aloin pur­kaa lau­kus­ta­ni pöy­däl­le esi­tel­tä­viä kir­jo­ja. Nuo­ri työn­te­ki­jä kat­soi hiu­kan yli­mie­li­ses­ti kir­jo­ja­ni, kun nos­te­lin nii­tä pöy­däl­le. ”Lu­kee­ko vie­lä joku hen­gel­li­siä kir­jo­ja?” Hän ky­syi. Juu­ri seu­raa­vak­si olin nos­ta­mas­sa pöy­däl­le Raa­ma­tun. ”Niin, Raa­mat­tu”, hän sa­noi, ikään kuin kuu­mei­ses­ti miet­tien omaa esit­tä­mään­sä ky­sy­mys­tä. Sii­tä mi­nun oli help­po jat­kaa. Sa­noin: ”El­lei meil­lä oli­si ol­lut Raa­mat­tua Suo­mes­sa jo vuo­si­sa­to­jen ajan, asi­at voi­si­vat ol­la ko­vin eri ta­voin täs­sä maas­sa. Oli­si­ko meil­lä jo näin pit­kään ol­lut lu­ku­tai­to ja kaik­ki muu si­vis­tys. Raa­ma­tun tuo­ma ym­mär­rys oi­keu­den­mu­kai­suu­des­ta, lä­him­mäi­sen rak­kau­den mer­ki­tyk­ses­tä, ih­mi­sar­von ym­mär­tä­mi­ses­tä, et­tä jo­kai­nen meis­tä on ar­vo­kas, Ju­ma­lan ku­vak­si luo­tu. Niin, ja pal­jon muu­ta.” Kir­jas­ton­hoi­ta­ja liit­tyi mu­kaan kes­kus­te­luum­me ja saim­me yh­des­sä huo­ma­ta, kuin­ka suu­ri ja siu­nat­tu sa­no­ma Raa­ma­tun kan­sien vä­liin kät­key­tyy. Juu­ri Jee­suk­sen tulo maa­il­maan on tuon kir­jan si­säl­lös­sä se tär­keä ja kes­kei­nen pu­nai­nen lan­ka.

Ta­pa­ni Rau­ta­lah­ti

Pas­to­ri

Va­paa­seu­ra­kun­ta