Jee­sus vas­ta­si tä­hän ky­sy­myk­seen hä­nen ai­kan­sa kon­teks­tis­sa täy­sin odot­ta­mat­to­mal­la ta­val­la. Hän kut­sui luok­seen lap­sen, aset­ti hä­net ope­tus­las­ten kes­kel­le ja sa­noi: ”To­ti­ses­ti: el­let­te kään­ny ja tule las­ten kal­tai­sik­si, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Joka nöyr­tyy tä­män lap­sen kal­tai­sek­si, se on suu­rin tai­vas­ten val­ta­kun­nas­sa.” (Matt. 18:3–4) 

Se, mi­hin Jee­sus viit­taa, on tämä: Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa ei mi­ta­ta suu­ruut­ta ei­kä kun­ni­aa sa­moil­la mit­ta­puil­la kuin maa­il­mas­sa. Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa suu­rin on se, joka on kuin lap­si – luot­ta­vai­nen, vil­pi­tön, avoin ja nöy­rä. Lap­si ei ai­na osaa it­se­ään suo­ja­ta ei­kä tur­va­ta omaa elä­mään­sä. Hän tar­vit­see ai­kui­sen, hän tar­vit­see hoi­vaa ja rak­kaut­ta. 

Juu­ri sa­mal­la ta­val­la on mei­dän­kin elä­mäm­me Ju­ma­lan edes­sä – me tar­vit­sem­me hä­nen suo­jaan­sa, hä­nen en­ke­lien­sä var­je­lus­ta, hä­nen ar­mo­aan ja joh­da­tus­taan.

Jee­suk­sen sa­noil­la on meil­le jo­kai­sel­le eri­tyi­sen suu­ri mer­ki­tys: me olem­me kaik­ki Ju­ma­lan lap­sia. Em­me ole vain yk­sit­täi­siä ih­mi­siä tai vain vi­ro­lai­sia ja suo­ma­lai­sia, vaan kuu­lum­me sa­maan suu­reen per­hee­seen. Ja ys­tä­vyys­suh­teet ei­vät ole kos­kaan vain in­hi­mil­li­siä so­pi­muk­sia tai mu­ka­via pe­rin­tei­tä. Ne ovat to­dis­tus sii­tä, et­tä Kris­tuk­ses­sa olem­me to­del­la vel­jiä ja si­sa­ria – yk­si ruu­mis, yk­si Hen­ki, yk­si Her­ra.

Ja niin ys­tä­vyys ei mer­kit­se vain vie­rai­lu­ja ja yh­tei­siä het­kiä, vaan se on merk­ki Ju­ma­lan rak­kau­des­ta. Se on lah­ja, joka va­kuut­taa, et­tä vaik­ka mei­tä erot­taa meri, kult­tuu­ri ja kie­li, Ju­ma­lan Hen­ki yh­dis­tää mei­dät yh­dek­si. Apos­to­li Paa­va­li sa­noo: ”Yk­si ruu­mis ja yk­si Hen­ki – niin kuin tei­dät on kut­sut­tu yh­teen ja sa­maan toi­voon, jon­ka hän on an­ta­nut teil­le kut­sus­saan.” (Ef. 4:4)

Kat­rin-He­le­na Mel­der

Jär­va-Jaa­nin kirk­ko­her­ra