Mar­ras­kuu on kuu­kau­si, joka saa mi­nut yleen­sä ala­ku­loi­sek­si. Tun­tuu, et­tä koko ajan on pi­me­ää ja vet­tä sa­taa, jos­kus rän­tää­kin. Syk­syn pa­him­mat puo­let tu­le­vat sil­loin esiin ja jou­luun­kin on vie­lä ai­kaa. Mikä toi­si toi­voa ja va­lon­pil­kah­duk­sen pi­mey­teen?

Joka vuo­si mar­ras­kuus­sa Suo­men Tu­rus­sa lois­taa valo pi­mey­den kes­kel­lä. Ni­mit­täin on Maa­ta nä­ky­vis­sä -fes­ta­rit. Tu­han­sia nuo­ria ym­pä­ri Suo­mea ko­koon­tuu vii­kon­lo­puk­si Tu­run jää­hal­liin ja mes­su­kes­kuk­seen gos­pel­ta­pah­tu­maan. Me­kin Vir­tain seu­ra­kun­nan nuor­ten kans­sa teem­me joka vuo­si ret­ken fes­ta­reil­le. Tä­män vuo­den fes­ta­ri­tee­ma on Olet tur­vas­sa.

”Valo lois­taa pi­mey­des­sä, pi­meys ei ole saa­nut sitä val­taan­sa.” (Joh. 1:5)

Vii­kon­lop­pu Tu­rus­sa si­säl­tää pal­jon mah­ta­via ja roh­kai­se­via asi­oi­ta, joi­ta ajat­te­len ny­ky­nuor­ten ja ihan jo­kai­sen ih­mi­sen tar­vit­se­van: tu­han­sien sa­mal­la ta­val­la ajat­te­le­vien ja us­ko­vien nuor­ten yh­teyt­tä, hie­no­ja gos­pel-yh­ty­ei­den jää­hal­li­kon­sert­te­ja, roh­kai­se­via pu­heen­vuo­ro­ja elä­väs­tä elä­mäs­tä, ru­kous­ta ja yh­tei­siä elä­myk­siä. Ja kai­ken kes­ki­ös­sä on Kris­tus.

Evan­ke­liu­min ilo­sa­no­ma on ai­na ol­lut fes­ta­reil­la tär­kein asia. Sa­no­ma ra­kas­ta­vas­ta Ju­ma­las­ta kuu­luu kai­kil­le. Jee­sus tuli mei­dän ys­tä­väk­sem­me, aut­ta­jak­sem­me ja pe­las­ta­jak­sem­me. Hän kuo­li ris­til­lä puo­les­tam­me ja so­vit­ti mei­dän syn­tim­me. Hän on toi­von tuo­ja ja rau­han ruh­ti­nas. Hän lu­paa omil­leen tai­vaan ilon. On maa­ta nä­ky­vis­sä.

Olen lu­kui­sia ker­to­ja saa­nut osal­lis­tua Maa­ta Nä­ky­vis­sä -fes­ta­reil­le: niin seu­ra­kun­ta­nuo­ren roo­lis­sa, kuin myö­hem­min työn­te­ki­jä­nä. Ker­ran jopa ar­tis­ti­na. Siel­tä on pal­jon kau­nii­ta muis­to­ja. Yk­si vai­kut­ta­vim­pia het­kiä on ai­na se, kun jää­hal­lis­sa yh­tei­ses­sä ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa minä, seu­ra­kun­tien nuo­ri­so­työn­te­ki­jät ja tu­han­net nuo­ret lau­sum­me yh­des­sä us­kon­tun­nus­tuk­sen ja Isä mei­dän -ru­kouk­sen. Sii­nä on ai­na jo­tain eri­tys­tä ja py­hää, eh­kä­pä pie­ni vä­läh­dys tai­vaas­ta.

”Jee­sus pu­hui taas kan­sal­le ja sa­noi: Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo.” (Joh. 8:12)

Joo­na Her­nes­nie­mi,

nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja

Vir­tain seu­ra­kun­ta