Lap­suu­des­sa­ni kou­luis­sa ope­tet­tiin tun­te­maan mo­nen­lai­sia Suo­men merk­ki­hen­ki­löi­tä, ja tie­tys­ti myös Ru­ne­ber­gis­tä­kin jo­tain opim­me.

Lau­loim­me myös meil­le tut­tua las­ten­virt­tä, jon­ka hän oli kir­joit­ta­nut.

Sil­loin piti vie­lä ope­tel­la ul­koa mo­net vir­ret. Jos em­me osan­neet, niin saim­me lais­kan­läk­syt ko­tio.

Ru­ne­ber­gin las­ten­virt­tä lau­loim­me py­hä­kou­lus­sa ja tyt­tö­ker­hos­sa. Vir­si­kir­jas­sa sen nu­me­ro on 490.

Kir­joi­tan muis­tin vir­kis­tä­mi­sek­si en­sim­mäi­sen ja vii­mei­sen sä­keis­tön:

Mä sil­mät luon ylös tai­vaa­seen ja yh­teen kä­te­ni lii­tän. Sua Her­ra, ys­tä­vä lap­sien, nyt har­tain mie­lin mä kii­tän.

Mua suo­jaa sä, Isä ar­moi­nen, sun Hen­kes voi­mal­la vie­lä ja tie­ni joh­da­ta tai­vaa­seen, iä­i­seen elo­hon siel­lä.

Meil­lä oli pie­ni ra­dio jo nel­jä­kym­men­tä­lu­vul­la, ja isä ja äi­ti sitä kuun­te­li­vat, kun sota oli lop­pu­nut ja isä pää­si ko­tiin.

Se vir­si on 577. Sitä ei kou­lus­sa lau­let­tu. Tämä vir­si tuli vir­si­kir­jaan suo­men­net­tu­na ruot­sin­kie­les­tä vas­ta 1938.

Nyt ih­mi­set kat­se­le­vat te­le­vi­si­oi­ta ja pel­kää­vät sitä, et­tä sota voi tul­la Suo­meen­kin. Tätä virt­tä voi nyt hy­vin lau­laa, se loh­dut­taa. Kir­joi­tan tä­hän vain en­sim­mäi­sen, vii­den­nen ja yh­dek­sän­nen sä­keis­tön.

Sun kä­tes, Her­ra, voi­mak­kaan suo ol­la tur­va Suo­men­maan niin so­das­sa kuin rau­has­sa ja mur­heen, on­nen ai­ka­na.

Oi Her­ra, käy sä siu­naa­maan nää ran­nat rak­kaan syn­nyin­maan. Suo ai­na rau­ha su­loi­nen ja es­tä sota ve­ri­nen.

Suo, et­tä sa­nas kirk­kaa­na
saa kes­kel­läm­me kai­kua.
Ja kaut­ta su­ku­pol­vien
suo soi­da ni­mes kii­tok­sen.

”Minä kään­nyin Her­ran puo­leen, ja hän vas­ta­si mi­nul­le. Hän va­paut­ti mi­nut kai­kes­ta pe­los­ta. Her­ran en­ke­li on aset­tu­nut var­ti­oon. Hän suo­jaa nii­tä, jot­ka pal­ve­le­vat Her­raa, ja hän pe­las­taa hei­dät.” Ps. 34, 5, 8 Aa­men!

Oli­si hyvä asia, kun mah­dol­li­sim­man mo­net oli­si­vat sel­lai­sia Her­ran pal­ve­li­joi­ta, jot­ka ru­koi­li­si­vat. Ny­kyi­sel­lä ajal­la se oli­si hy­vin tar­peel­lis­ta. Ru­kous an­taa tur­vaa ja pois­taa pel­koa.

Kun Suo­mes­sa oli sota, niin pre­si­dent­ti Kyös­ti Kal­lio pyy­si ra­di­os­sa, et­tä kaik­ki ru­koi­li­si­vat. Sil­loin Suo­mes­sa to­del­la ru­koil­tiin ja me saim­me pi­tää it­se­näi­syy­den. Kii­tos Ju­ma­lal­le!

Siu­nat­tua Ru­ne­ber­gin päi­vää kai­kil­le lu­ki­joil­le­ni!

Lee­na Luo­ma
Vir­tain
Hel­lun­tai­seu­ra­kun­ta