Ystävänpäivä näkyy helmikuussa kauppojen hyllyillä ja sosiaalisessa mediassa sydämin ja tervehdyksin.
Monille se on iloinen juhlapäivä, toisille ehkä päivä muiden joukossa ja toisille yksinäisyyden tunteita herättävä ja vaikea. Kristinuskon näkökulmasta ystävänpäivä kutsuu kuitenkin pysähtymään yhden tärkeän asian äärelle: lähimmäisenrakkauden.
Raamatussa ystävyys ja toisen huomioiminen ovat keskeisiä teemoja. Jeesus tiivistääkin opetuksensa käskyyn rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä. Kristillinen usko kutsuu ihmisiä ystävyyteen, luottamukseen ja yhteyteen. Lähimmäisistä välittäminen on siten tapa tuntea Jumalan läsnäolo ja kasvattaa sitä rakkautta, jossa itsekin saa levätä.
Kristillinen ystävyys ei tarkoita suuria eleitä tai täydellisiä ihmissuhteita. Usein se näkyy pienissä arjen asioissa: kuuntelemisessa, tervehdyksessä, avun tarjoamisessa tai siinä, että huomaa yksinäisen ihmisen.
Ystävyys on sitä, että kuljetaan rinnalla myös silloin, kun elämä ei ole helppoa. Ystävänpäivä muistuttaa meitä myös yhteisöllisyydestä, joka ei nykypäivänä ole enää itsestäänselvyys. Kukaan ei pärjää yksin, ja jokaisella on tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Jokainen ihminen on arvokas.
Arjessamme ystävällisyys ja välittäminen rakentavat yhteistä hyvää. Ystävänpäivä voi olla hyvä hetki kysyä, miten itse voisin olla toiselle ystävä: soittaa puhelun, pysähtyä juttelemaan tai ojentaa auttavan käden.
Välittämisellä ja pienilläkin hyvillä teoilla voi olla suuri merkitys ystävänpäivänä ja kaikkina muinakin päivinä.
Hyvää ystävänpäivää!
Harri Leppämäki
