Suomenselän Sanomien tietojen mukaan Virroilla on yhteensä 29 väestönsuojaa, joista teollisuudessa kahdeksan, oppilaitoksissa kolme, asuintaloissa 15 ja muissa rakennuksissa kolme.
Suojapaikat on tarkoitettu vain niille, jotka asuvat, oleskelevat tai työskentelevät näissä rakennuksissa.
Suojapaikkoja on yhteensä noin 1 490 henkilölle. Väestönsuojista 28 on keskustan alueella ja yksi keskustan ulkopuolella.
Yleisiä väestönsuojia ei Virroillakaan ole.
