Riik­ka Tal­li­la

Mat­ti Lah­ti­nen oli kah­den vii­kon ikäi­nen, kun hä­nen Ola­vi-isän­sä pa­la­si so­das­ta. Per­he asui en­sim­mäi­sen tal­ven Soi­nin­ky­läs­sä, kun­nes tuli muut­to Vir­tain kes­kus­taan.

Lah­ti­sen per­he asui Kes­kus­tiel­lä aluk­si en­nen kuin muut­ti ny­kyi­sen kau­pun­gin­ta­lon pai­kal­la si­jait­se­vaan pit­kään ra­ken­nuk­seen.

Vir­tain kes­kus­tas­sa vart­tu­nut Lah­ti­nen muis­te­lee, mitä liik­kei­tä oli mis­sä­kin.

– Oli Lem­pin kah­vi­laa Pub 66:n pai­kal­la, Väi­nö Tuo­mi­sen au­to­kaup­pa ja kor­jaa­mo Vei­kon Ko­neen koh­dal­la. Myös Sie­vi­sen si­sa­rus­ten kir­ja­kaup­pa on jää­nyt mie­leen, sa­moin he­vos­puo­mi rau­ta­kau­pan edes­sä. Vä­keä oli enem­män ja pää­ka­dun koh­dal­la oli hiek­ka­tie, jota reu­nus­ti koi­vu­ku­ja.

Autoiluinnostusta jo neljännessä polvessa

Au­toi­luun Mat­ti ot­ti tun­tu­maa jo pik­ku­poi­ka­na. Sii­tä on mie­hel­le jää­nyt elä­vä muis­to.

– Isä oli tul­lut käy­mään ruo­ka­tun­nil­la ko­to­na kes­ken päi­vän, ja pi­has­sa oli For­din kuor­ma-au­to. Ovi oli jää­nyt au­ki ja minä ker­ke­sin kii­pe­ä­mään sin­ne. Olin näh­nyt, mis­tä au­to käyn­nis­te­tään ja sain vaih­teen sil­mään, au­to läh­ti liik­keel­le. Keit­ti­ön ik­ku­nas­ta oli ti­lan­ne ha­vait­tu, ja isä hä­tiin, au­to top­pa­si en­nen ul­ko­ra­ken­nus­ta. Minä olin nau­raa rät­kät­tä­nyt vain, ker­too Lah­ti­nen.

Matti-pappa ja lapsenlapsi Otso, jolla oli kova kiinnostus rekan kyytiin jo lapsena.

Rami Mäkelä

Ei ih­me, et­tä Mat­ti kiin­nos­tui jo var­hain au­toi­lus­ta. Hä­nen pap­pan­sa Alek­san­te­ri ajoi pos­ti­au­toa Äh­tä­ris­tä Vir­roil­le ja isä kuor­ma-au­toa.

– Kan­sa­kou­lun jäl­keen me­nin 16-vuo­ti­aa­na aluk­si Vil­jan­maan Ko­ne­pa­jal­le, jos­sa Ant­ti Vil­jan­maa opet­ti hit­si­pil­lin käy­tön.

Kun Mat­ti sai 18-vuo­ti­aa­na ajo­kor­tin, aloit­ti hän työt Osuus­kau­pan pal­ve­luk­ses­sa pa­ket­ti­au­toa aja­en. Am­mat­ti­a­jo­kor­tin suo­ri­tet­tu­aan 21-vuo­ti­aa­na, al­koi nuo­ri mies ajaa ta­va­raa kuor­ma-au­tol­la.

Jääh­dys­poh­jas­ta läh­töi­sin ole­van Ai­ri-vai­mon­sa Mat­ti ta­pa­si Vir­tain rai­til­la ja häi­tä vie­tet­tiin vuon­na 1966. Per­hee­seen syn­tyi kak­si ty­tär­tä, Tar­ja ja Tui­ja. Las­ten­lap­sia on siu­naan­tu­nut yh­teen­sä kuu­si, jois­ta nuo­rim­man tyt­tä­ren poi­ka Ot­so on myös suun­tau­tu­mas­sa kul­je­tu­sa­lal­le.

– Lap­set ja kaik­ki las­ten­lap­set ovat rak­kai­ta, hei­dän kans­saan on tul­lut vie­tet­tyä pal­jon ai­kaa ke­sä­mö­kil­lä.

Teiden Ritari vuonna 1984

Au­toi­lu vei Lah­ti­sen men­nes­sään. Hän siir­tyi aja­maan puu­ta­va­raa vuon­na 1969 Vel­jek­set Ilo­sel­le, mut­ta suu­rim­man osan työ­u­ras­taan hän on työs­ken­nel­lyt Vel­jek­set Ne­van­pääl­lä.

– Teh­taat ja sa­hat tu­li­vat tu­tuk­si. Tien pääl­le läh­det­tiin aa­mu­nel­jäl­tä ja ko­to­na ol­tiin il­ta­kuu­del­ta. Olen saa­nut ajel­la sii­nä mie­les­sä hy­vien täh­tien al­la, et­tä ka­lus­to, jol­la olen aja­nut, on ol­lut mel­ko uut­ta. Huo­noil­la au­toil­la ei ole tar­vin­nut ajaa, sa­noo Lah­ti­nen kii­tol­li­se­na.

Eläk­keel­le hän jäi vuon­na 2009 tur­pee­na­jos­ta Sy­si­ne­va Oy:ltä.

Tien pääl­lä on sat­tu­nut mo­nen­lais­ta, mut­ta yk­si tä­pä­rä ti­lan­ne on jää­nyt au­toi­li­jan mie­leen eri­tyi­ses­ti.

– Elet­tiin vuot­ta 1984, kun olin pa­laa­mas­sa tyh­jän kuor­man kans­sa Vir­roil­le Ruo­ve­den koh­dal­la. Ha­vait­sin, et­tä hen­ki­lö­au­to tu­lee sa­mal­la kais­tal­la vas­taan ja eh­din oh­ja­ta re­kan koh­ti ojaa. Hen­ki­lö­au­to py­säh­tyi lo­pul­ta kyl­ki rek­kaa koh­ti. Sii­nä pe­las­tui kol­mi­hen­ki­nen per­he, muis­te­lee Lah­ti­nen lä­hel­tä piti -ti­lan­net­ta.

Hä­net pal­kit­tiin sa­ma­na vuon­na Tei­den Ri­ta­ri -tit­te­lil­lä.

Yh­teis­kun­nal­li­nen vai­kut­ta­mi­nen ja maan po­li­tii­kan seu­raa­mi­nen ovat ol­leet vuo­si­kym­me­niä pian mie­hen ta­ka­rai­vos­sa. Myös Vir­tain Au­to­a­lan Työn­te­ki­jät ry:n pu­heen­joh­ta­ja­na sekä osas­ton pää­luot­ta­mus­mie­he­nä hän toi­mi 29 vuot­ta.

– Vir­tain kau­pun­gin­val­tuus­tos­sa ja tar­kas­tus­lau­ta­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja­na pää­si nä­ke­mään, mi­hin Vir­tain ra­ha­vir­rat kul­ke­vat. Voi to­de­ta, et­tä nyt ol­laan men­ty yrit­tä­jä­myön­tei­sem­pään suun­taan, mut­ta muut­to­voit­toa vain pi­täi­si saa­da li­sää, hän poh­tii.

Lah­ti­nen toi­mii edel­leen Vir­tain So­si­a­li­de­mok­raat­tien joh­to­kun­nas­sa va­ra­pu­heen­joh­ta­ja­na ja Hiek­ka­ran­nan tal­koot kut­su­vat ke­säi­sin. Ma­tin voi näh­dä myös aa­mu­len­keil­lä tai Vir­tain Eläk­keen­saa­jien tou­huis­sa.

Hän ar­ve­lee, et­tä myö­tä­mie­li­ses­tä elä­mä­na­sen­tees­ta sekä ava­ra­kat­sei­suu­des­ta on ol­lut hyö­tyä mo­nes­sa koh­taa elä­mäs­sä.

– Pil­ket­tä täy­tyy ol­la ai­na vä­hän sil­mä­kul­mas­sa. Se, min­kä olen op­pi­nut, kun jo­tain pi­täi­si teh­dä, on tär­ke­ää, mi­ten sa­nan­sa aset­te­lee. On iso ero sil­lä, kun ky­sy­tään, ker­ke­äi­sit­kö vai käy­te­tään­kö käs­ky­muo­toa.