Riikka Tallila
Virtain seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui tiistai-iltana 22. lokakuuta päättämään pöydälle jääneestä Virtain ja Ruoveden seurakuntien liitoksesta. Kokouksen aikana todettiin, että tuomiokapitulin lakimiesasessorilta saadun selvityksen mukaan asian valmistelussa ja käsittelyssä ei ole ollut esteellisyyksiä.
Asia käsiteltiinsamalla esityksellä kuin 8. lokakuuta pidetyssä kokouksessa. Kokous oli hyvin keskusteleva ja kirkkovaltuutettu Tauno Vuorenmaa teki vastaesityksen talousnäkökulmaa korostaen.
Vuorenmaa esitti, että kirkkovaltuusto ei hyväksy ohjausryhmän valmistelemaa liitosaloitetta, eikä liitossopimusta. Lisäksi hän esitti, että aloitetta ei lähetetä Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin lausuttavaksi.
Hän oli harmissaan virheellisestä kirjauksesta, joka oli tehty pöytäkirjaan edellisen kokouksen tiimoilta.
– Edellisessä kokouksessa vaatimukseni oli palauttaa asia uudelleen valmisteltavaksi, ja päätös oli kirjattu virheellisesti pöydälle jättämisenä.
Asiaa selviteltiin vielä kokouksen aikana. Puheenjohtaja Jukka Veija totesi, että Vuorenmaan lisäys oli tullut Pentti Tikkasen pöydällejättämisesityksen jälkeen
Sirpa Ilkka-Ahola totesi, että tämä koko keskustelu kertoo siitä, että olemme vieraasti käsittelemässä tätä asiaa. – Yhdistämällä meidän voimat, saamme mahdollisuuksia tulevaan. Meillä ei ole varaa jäädä pitämään kiinni historiarakenteista, hän näki.
Mikä on virtolaisten hintalappu?
Vuorenmaa perusteli esitystään muun muassa kirkollisveron nousuna.
– Ainoa varma seuraus liitoksesta olisi korkeampi kirkollisvero Virtain seurakuntalaisille lähitulevaisuudessa. Kumpikaan seurakunta ei ole kriisissä. Talouden kannalta ei ole tarvetta liitokseen, kumpikin pärjää toistaiseksi itsenäisenä yhteistyötä jatkaen.
Vuorenmaa sai kannatusta muun muassa kirkkovaltuustosta Pentti Tikkaselta, joka tiedusteli, miksi asialla on niin kova kiire. Myös Marko Kellomäki oli kiinnostunut, mikä on päätöksen hintalappu virtolaisille.
Eila Kalliomäki luonnehti puheenvuorossaan, että nyt käsitellään hyvin tunteita herättävää asiaa.
– Asiat eivät ole yksinkertaisia ja ne vaativat tarkastelua monelta kantilta. On hyvä muistaa päätöksenteossa, että emme tee päätöksiä tälle ja ensi vuodelle, vaan tuleville vuosikymmenille. On jätettävä sellainen seurakunta, missä asiat ovat kunnossa, niin talous kuin toiminta.
Kalliomäki otti esiin myös vastuullisen päätöksenteon.
– Olemme myös vastuussa työntekijöille, että annamme heille mahdollisuuden tehdä työtä täyspainoisesti täydellä palkalla. Jokainen meistä tietää ja ymmärtää, kuinka pärjää osa-aikaisella tai puolikkaalla palkalla.
Identiteetti ei häviä
Useissa liitosseurakunnissa työskennelleenä Sirpa Ilkka-Ahola oli sitä mieltä, että liitoksessa ei seurakuntalaisten identiteetti häviä mihinkään.
– Tampereella liitoksesta väännettiin ja valitettiin yhdeksän vuotta. Olin Härmälän seurakunnan työntekijänä, kun vääntäminen alkoi, ja voitte olla varmoja, että Viinikan ja Hervannan yhteenliittyminen Härmälän kanssa ei ollut kenestäkään järkevää. Ei ole vaihtoehtoja, jos väki vähenee. Päätöksenteko on demokratiaa, ja se ei ole aina kivaa, Ilkka-Ahola mainitsi.
Pentti Tikkanen (vas.) kysyi kokouksessa, miksi asialla on niin kiire. Tikkanen totesi kokouksessa, että jos leveämpiä hartioita kaivataan, meidän pitäisi mennä Ylöjärven kanssa kimppaan. Hän oli sitä mieltä, että Ruoveden kanssa hartiat kapenevat. Mika Piittala tiedosti, että kyseessä on iso päätös.
Hän oli ihmeissään, että entiset ja nykyiset kirkkovaltuutetut ehdottelevat asian päättämisestä vaikkapa mielipidegallupeja tai kirjoitetaan, että tämä liian iso ja vaikea asia päätettäväksi.
– Meidät on valittu ja meidän pitää kantaa vastuu, meidän tarvitsee tehdä todella kipeitä ja hankalia päätöksiä, summasi Ilkka-Ahola.
Asiasta äänestettiin lopulta, ja tuloksella 11–8 kirkkovaltuusto päätti liittyä yhteiseen Tarjanteen seurakuntaan yhdessä Ruoveden kanssa.
Liitosta kannattavat Olavi Heittola, Sirpa Ilkka-Ahola, Ari-Matti Jokitulppo, Kirsi-Maaria Jyväsjärvi, Katja Kaasalainen-Kalliomäki, Eila Kalliomäki, Riitta Kammonen, Pirjo Mettänen, Harri Tarvainen, Jukka Veija ja Timo Wenell.
Vuorenmaan kanssa samaa mieltä olivat Marko Kellomäki, Reine Leppänen, Keijo Niemi, Hannele Rantanen, Pentti Tikkanen, Mirjami Veikkola ja Jari Wersta.
Ruoveden kirkkovaltuusto teki liitoksesta jo aiemmin myöntävän päätöksen.
Lopullinen päätös kirkkohallituksella
Virtain ja Ruoveden vt. kirkkoherra Jukka Taskinen luonnehtii liitosaloitteen päätöksentekoa avoimeksi ja demokraattiseksi.
– Kannanottoja on tehty puolesta ja vastaan. Silloinhan se on aitoa demokratiaa, kun ollaan reilusti kahta eri mieltä ja perustellaan selkeästi.
Taskinen kokee myös ohjausryhmän työskentelyn olleen hyvää: keskustelevaa, yhteistyökykyistä ja tasapuolista.
– Olemme yhdessä etsineet ratkaisumallia, hän totesi.
Nyt kun molemmat seurakunnat ovat sanoneet kyllä, lähtevät aloitepaperit Tampereen hiippakunnan tuomiokapituliin ja sieltä kirkkohallitukseen. Varsinainen päätös tapahtuu kirkkohallituksessa.
– Prosessissa menee arviolta noin kaksi kuukautta. Ja mikäli myönteinen päätös tulee, eletään ensi vuosi vielä siirtymävaihetta ennen kuin uusi yhteinen seurakunta aloittaa toimintansa vuoden 2026 alussa, kertoi Taskinen.
Historiallinen kokous päättyi tiukan äänestyksen jälkeen aplodeihin.
