Riikka Tallila
Juha Valkeejärvi, Virrat
– Kyllä olen. Kotona on aina kahdeksan litraa vettä jääkaapissa ja ruokaa. Uskoisin pärjääväni 72 tuntia kotivarallani. Myrskyjen myötä varautumista on tullut ajatelleeksi.
– Kotipaikassani Virroilla vuonna 1989 oli vesi poikki pari viikkoa, niin siinä oli tekemistä, kun oli karjaakin. Vettä saatiin onneksi läheisestä järvestä.
Eila Aro, Virrat
Eila Aro
– Olen. Vettä ja ruokavarastoa löytyy sekä varavoimalaite. Myös autossa on aina tankki täynnä. Esimerkiksi Marttojen nettisivuilta löytyy hyvät kotivaraohjeet.
– Kotivaraa on pienimuotoisesti tarvittukin pienimuotoisten sähkökatkojen aikana.
Lassi Eteläniemi, Vaskivesi
Lassi Eteläniemi
– En ole varautumista erityisen paljon ajatellut, vaikka se on joskus käynyt mielessä. Puita kyllä löytyy, että ainakin kämppä pysyy lämpimänä.
Leevi Häkkinen, Virrat
Leevi Häkkinen
– Kotivara on pieni, mutta kyllä sillä muutaman päivän pärjää. Kuivamuonaa ja kivennäisvettä löytyy, samoin pattereita. En ole isosti ajatellut mahdollisia poikkeustilanteita. Ne tuntuvat kaukaiselta ajatukselta, vaikka kyllähän vesijohto voi mennä poikki ja korjaus voi kestää monta päivää.
