Tui­ja Vei­ja

– Ihan hy­vää kuu­luu. Nyt kes­ki­ös­sä on rau­hal­li­nen toi­pu­mi­nen lonk­ka­leik­kauk­ses­ta. Pa­rin vuo­den tus­kat ovat hil­jal­leen unoh­tu­mas­sa. Yri­tän pa­lau­tua ak­tii­vi­sen elä­ke­läi­sen elä­mään, mut­ta to­del­la hil­jal­leen, ko­to­aan Ruo­ve­den Kek­ko­sen ky­läs­tä ta­voi­tet­tu Kai­ja Ki­vi­ran­ta ker­too.

Kai­ja, o.s. Kar­vo­nen tuli Vir­roil­le Tam­pe­reel­ta.

– Olen ri­ä­vä­ky­län tyt­tö, ja edel­leen lei­von ah­ke­ras­ti ri­ä­vää äi­din op­pien mu­kaan.

– Opis­ke­lin eng­lan­tia Tam­pe­reen yli­o­pis­tos­sa, mut­ta hain aus­kul­toin­tiin Jo­en­suu­hun. Olin asu­nut ko­to­na, jo­ten oli ai­ka aloit­taa oma elä­mä. Vie­hä­tyin Poh­jois-Kar­ja­laan, mut­ta sil­lä suun­nal­la ei ol­lut töi­tä tar­jol­la, Ki­vi­ran­ta ku­vai­lee tie­tään Vir­roil­le kier­tä­väk­si eng­lan­nin opet­ta­jak­si.

Hän ar­ve­lee, et­tä va­lin­nas­sa hä­nen eng­lan­nin kie­lel­lä suo­rit­ta­mal­laan kes­ki­kou­lul­la ja lu­ki­ol­la pai­noi­vat vaa­ka­ku­pis­sa enem­män kuin se, et­tä hä­nel­lä ei ol­lut ajo­kort­tia ei­kä au­toa.

– Kau­pun­ki lu­pa­si aut­taa kul­je­tuk­sis­sa, pää­sin mui­den kyy­dis­sä, tak­sil­la tai lin­ja-au­tol­la. 

Vuo­des­ta 1982 Kai­ja työs­ken­te­li Vir­roil­la opet­ta­en eng­lan­tia myös il­tai­sin kan­sa­lai­so­pis­tos­sa. 

– Reh­to­ri Jou­ko Kor­ke­a­la eh­dot­ti, et­tä ot­tai­sin myös luo­ka­no­pet­ta­jan pes­tin sa­no­en, et­tä olet­han opet­ta­ja. Siis­pä yh­den vuo­den ope­tin kol­mas­luok­ka­lai­sia.

– Tai­sin on­nis­tua töis­sä­ni. Kun Vir­roil­le pe­rus­tet­tiin pe­rus­kou­lun ja kan­sa­lai­so­pis­ton yh­tei­nen eng­lan­nin opet­ta­jan vir­ka, sain sen.

Kai­jan ai­ka ku­lui työn mer­keis­sä Ran­ta­tien kou­lul­la, vä­lil­lä hän kä­väi­si ylä­as­teel­la. Kol­mos-ku­to­set ja kan­sa­lai­so­pis­to vei­vät nai­sen men­nes­sään ai­na vuo­teen 2013, jol­loin hän jäi eläk­keel­le.

– Elä­mä Vir­roil­la oli mu­ka­vaa. Tu­tus­tuin työ­to­ve­rei­hin, naa­pu­rei­hin ja lii­kun­nan kaut­ta sain uu­sia ys­tä­viä. Kä­vin elo­ku­vis­sa, tans­seis­sa ja te­at­te­rie­si­tyk­sis­sä. Ke­sät vie­tin mö­kil­lä Teis­kos­sa.

– Pyö­räi­ly oli ol­lut in­to­hi­mo­ni jo vuo­sia. Pu­nai­sel­la Jo­pol­la­ni tein pyö­rä­ret­kiä ai­na Tam­pe­ret­ta myö­ten.

Koti Ruoveden Kekkosella

Vuon­na 1999 Kai­ja Kar­vo­ses­ta tuli rou­va Ki­vi­ran­ta. 

– Op­pi­laat oli­vat kut­su­neet mi­nua Kai­ja Kook­si. Joku ky­se­li, mik­si en ole men­nyt nai­mi­siin, mut­ta ei­hän se oli­si ol­lut mah­dol­lis­ta en­nen kuin löy­tyi mies, jon­ka su­ku­ni­mi al­kaa K-kir­jai­mel­la, Kai­ja nau­raa.

Yh­tei­nen koti Han­nu Ki­vi­ran­nan kans­sa pe­rus­tet­tiin Ruo­ve­den Kek­ko­sen ky­lään. Siel­tä hän aje­li töi­hin Vir­roil­le ai­na eläk­keel­le jää­mi­seen saak­ka.

– Tein eläk­keel­tä vie­lä muu­ta­mia si­jai­suuk­sia, mut­ta va­paa-ai­ka ja maa­ta­lon tou­hut ve­ti­vät pi­dem­män kor­ren.

Ruo­ve­del­lä Kai­ja on aut­ta­nut tut­tu­jen lap­sia eng­lan­nin kie­les­sä, ja on­pa muu­ta­ma en­ti­nen op­pi­las­kin käy­nyt apua saa­mas­sa.

– Jo usei­den vuo­sien ajan mei­tä on ko­koon­tu­nut pie­ni nais­po­ruk­ka ai­na eh­ties­säm­me. Jut­te­lem­me eng­lan­nik­si ja olen sii­nä apu­na. Näin olen saa­nut mu­ka­via ys­tä­viä tääl­tä. 

Hän naut­tii suu­res­ti piha- ja puu­tar­ha­töis­tä, maa­lais­ta­los­sa on ai­na te­ke­mis­tä.

– Myös lii­kun­ta on hy­vin tär­keä osa elä­mää­ni. Mu­ro­leen jump­pa, hiih­to, ret­ki­luis­te­lu, pyö­räi­ly ja sau­va­kä­ve­ly kuu­lu­vat har­ras­tuk­sii­ni. Mö­kil­lä käyn ui­mas­sa ja naut­ti­mas­sa hy­väs­tä sau­nas­ta.

Sydämessä veteraanit, naiset ja lapset

Hy­vän­te­ke­väi­syys­työ on lä­hel­lä Kai­ja Ki­vi­ran­nan sy­dän­tä, so­tain­va­li­dit ja so­rop­ti­mis­tit kuu­lu­vat elä­mään. 

– So­tain­va­li­dien jäl­ki­pol­vet tääl­lä Pir­kan­maal­la ovat ak­tii­vi­sia. Kes­kus­paik­ka on Tam­pe­re. Tam­men­leh­vä­kes­kuk­ses­sa jär­jes­täm­me sekä kesä- et­tä jou­lu­juh­lat. Ha­lu­am­me var­mis­taa, et­tä ve­te­raa­nien työn ar­vos­tus säi­lyy. Em­me saa unoh­taa sitä työ­tä, mitä mie­het ja nai­set te­ki­vät tal­vi- ja jat­ko­so­das­sa.

Kai­ja liit­tyi So­rop­ti­mis­tit-jär­jes­töön vä­hän en­nen eläk­keel­le jää­mis­tään. 

– Olem­me nais­ten ja las­ten asi­al­la. 

Hän naut­tii verk­ko­ka­las­tuk­ses­ta yh­des­sä puo­li­son­sa Han­nun kans­sa ja syk­syi­sin he suun­taa­vat Lap­piin naut­ti­maan mai­se­mis­ta.

– Poh­jos-Nor­ja on toi­nen ret­kei­ly­koh­teem­me. Vuo­ret ovat ai­na yh­tä kieh­to­via ja me­rel­le­kin on pääs­ty ka­lal­le. Suo­men­nie­me­ä­kin kier­te­lem­me mah­dol­li­suuk­sien mu­kaan.

Virrat on lähellä

– Viih­dyin Vir­roil­la oi­kein hy­vin. Ys­tä­vii­ni ja työ­to­ve­rei­hin pi­dän edel­leen yh­teyt­tä. Vä­li­mat­ka ei ole pit­kä, jo­ten poik­kei­lem­me ky­läs­sä puo­lin ja toi­sin.

Par­haik­si muis­toik­si Vir­roil­ta Kai­ja nos­taa­kin tut­ta­vat ja op­pi­laat, jois­ta jo­ku­nen pi­tää edel­leen yh­teyt­tä ja käy jos­kus moik­kaa­mas­sa­kin.

– Mi­tään to­del­la ikä­vää ei ole jää­nyt ham­paan­ko­loon.

Ki­vi­ran­nat käy­vät usein Vir­roil­la asi­oil­la.

– Vir­roil­la on hy­vät kau­pat. Kon­ser­teis­sa ja elo­ku­vis­sa on tul­lut käy­tyä, ja useim­mi­ten tör­mää tut­tui­hin.

Hän lä­het­tää ter­vei­siä tu­tuil­le ja kan­nus­taa pi­tä­mään lip­pua kor­ke­al­la.