Tui­ja Vei­ja

– Ope, kir­joi­ta mun nimi van­hal­la kau­nol­la tau­lul­le, on toi­ve, jota op­pi­laat ai­na vä­lil­lä pyy­tä­vät. Tuos­ta toi­vees­ta läh­ti ker­hoi­dea, joka vii­me syk­sy­nä to­teu­tui en­sim­mäi­sen ker­ran, taus­toit­taa opet­ta­ja Kir­si Jo­ki­tulp­po Kau­niis­ti kau­nol­la ker­hon taus­to­ja.

Ker­hoa tar­jo­taan 3.–9.-luok­ka­lai­sil­le. Lä­hes kaik­ki ker­ho­lai­set ovat 3.–6. luo­kil­ta. Pää­o­sin ker­ho­lai­set ovat tyt­tö­jä, mut­ta opet­ta­ja iloit­see sii­tä, et­tä muu­ta­ma poi­ka­kin on in­nos­tu­nut kau­nos­ta. 

Kau­no­kir­joi­tus­kir­jain­ten opet­te­le­mi­nen aloi­tet­tiin I-kir­jai­mes­ta, sit­ten seu­ra­si­vat U, N, M, O, Ö, E, L ja T. Ei siis ai­van aak­kos­jär­jes­tyk­ses­sä, vaan liik­keel­le läh­det­tiin kir­jain­muo­doil­taan hel­poim­mis­ta kir­jai­mis­ta ede­ten koh­ti vai­ke­am­pia.

Ker­hon ta­voit­tee­na on, et­tä jo­kai­nen op­pii kir­joit­ta­maan omaa per­soo­nal­lis­ta kau­no­kir­joi­tus­ta.

Kaunoon jää koukkuun

Mo­net op­pi­lais­ta ker­to­vat kir­joit­te­le­van­sa omak­si ilok­seen, ja heil­lä on halu op­pia kir­joit­ta­maan kau­niim­min.

Luok­kaan las­keu­tuu hil­jai­suus ja rau­ha, kun lap­set har­joit­te­le­vat. 

4.-luok­ka­lai­sel­le Hil­lal­le kau­nol­la kir­joit­ta­mi­nen on uut­ta. Myös kau­non lu­ke­mi­nen on ol­lut haas­ta­vaa, kun kir­jai­met ovat kiin­ni toi­sis­saan.

– Ko­to­na mie­luum­min luen tai piir­rän kuin kir­joi­tan, mut­ta on tämä kui­ten­kin ki­vaa. Tar­koi­tus oli­si op­pia kaik­ki kir­jai­met ja kir­joit­ta­maan ko­ko­nai­sia virk­kei­tä, Hil­la sel­vit­tää.

Pie­ni N, iso E ja myös iso U ovat ol­leet ker­ho­lais­ten mu­kaan ai­ka vai­kei­ta. Ihan help­poa ei ole ol­lut se­kään, kun kau­nos­sa kir­joi­te­taan ko­ko­nai­nen sana nos­ta­mat­ta ky­nää vä­lil­lä pa­pe­ris­ta. Aluk­si kät­tä piti jopa ra­vis­tel­la vä­lil­lä.

– Yleen­sä mo­ti­vaa­tio ker­hoon osal­lis­tu­mi­seen on halu op­pia kir­joit­ta­maan van­haa kau­no­kir­joi­tus­ta. Jou­kos­sa on myös ker­ho­lai­sia, jot­ka tu­li­vat kat­so­maan, mitä kau­no­kir­joi­tus oi­kein on ja in­nos­tui­vat­kin kir­joit­ta­mi­ses­ta, Jo­ki­tulp­po sel­vit­tää.

Mieli rauhoittuu

5.-luok­ka­lai­set Ali­sa, Vee­ra ja Je­mi­na kes­kit­ty­vät kir­joit­ta­maan pi­dem­piä sa­no­ja ja lau­sei­ta, he hal­lit­se­vat kaik­ki kir­jai­met osal­lis­tut­tu­aan ker­hoon jo syys­kau­del­la.

– Kun kir­joit­taa kau­nol­la, niin sii­hen kes­kit­tyy ja mie­li rau­hoit­tuu. Kir­joit­ta­mi­nen vie mu­ka­naan, ty­töt luon­neh­ti­vat.

– Vai­ke­aa on ol­lut se, et­tä kir­joi­tus kal­lis­tuu hie­man oi­ke­al­le. Myös joi­ta­kin kir­jai­mia pi­tää vä­lil­lä miet­tiä.

Je­mi­na ker­too tul­leen­sa ker­hoon, kos­ka ha­lu­si op­pia lu­ke­maan pa­pan kir­joi­tus­ta.

Ty­töt pal­jas­ta­vat myös kir­joit­ta­van­sa päi­vä­kir­jaa kau­nol­la. Tyt­tö­jen kir­joi­tuk­sis­sa nä­kyy, et­tä oma kä­si­a­la on löy­ty­mäs­sä.

Opettaja Kirsi Jokitulpon mukaan on hienoa nähdä, kuinka oppilaat keskittyvät ja miten nopeasti kirjaimet alkavat kaartua kauniisti viivastolle.

Opettajakin harjoittelee

– Kau­non opet­ta­mi­nen on eri­tyi­sen pal­kit­se­vaa, kun nä­kee op­pi­laan ha­lun op­pia uut­ta sekä ha­lun har­joi­tel­la sin­nik­kääs­ti. 

Opet­ta­jan­kin on pi­tä­nyt hie­man etu­kä­teen tree­na­ta ker­hos­sa ope­tel­ta­vaa, vuon­na 1950 käyt­töö­no­tet­tua kau­no­kir­joi­tus­ta.

– Use­at tut­ki­mus­tu­lok­set osoit­ta­vat, et­tä kau­no­kir­joi­tus ei ole pelk­kä kir­joit­ta­mi­sen tek­niik­ka, vaan se on op­pi­mis­ta, ajat­te­lua ja hie­no­mo­to­ri­sia tai­to­ja tu­ke­va ko­ko­nai­suus. Kir­joi­tus­het­kes­sä ovat läs­nä kä­det, ai­vot ja sy­dän. Di­gi­tai­dot ovat tär­kei­tä, mut­ta ne ei­vät sul­je pois kä­sin kir­joit­ta­mi­sen hyö­ty­jä. 

– Op­pi­mi­sen ilo nä­kyy jo­kai­sel­la ker­ho­ker­ral­la. Pa­ras­ta on, kun ker­ho­lai­nen ihai­lee omaa kä­si­a­laan­sa tai kun opet­ta­ja ker­too op­pi­laan kir­joit­ta­van kau­noa joil­la­kin op­pi­tun­neil­la, Jo­ki­tulp­po iloit­see.