Vuo­den 1986 jal­ka­pal­lon maa­il­man­mes­ta­ruus­ki­sois­sa Die­go Ar­man­do Ma­ra­do­na teki maa­lin, joka on jää­nyt ih­mis­ten mie­liin. Maa­li ni­mit­täin teh­tiin kä­del­lä, joka jal­ka­pal­lon sään­nöis­sä on pe­rus­te sen hyl­kää­mi­sel­le. Jos­tain syys­tä tuo­ma­ri kui­ten­kin hy­väk­syi maa­lin ja Ar­gen­tii­na voit­ti pe­lin. Myö­hem­min Ma­ra­do­na it­se kut­sui tuo­ta ky­see­na­lais­ta maa­lia ”Ju­ma­lan kä­dek­si”.

Ju­ma­lan käsi on vah­va, suo­jaa­va ja tur­val­li­nen. Ju­ma­lan käm­me­nel­lä jo­kai­nen meis­tä saa le­vä­tä. Hä­nen ar­mon­sa on suu­ri ja rak­kau­ten­sa mei­tä koh­taan lop­pu­ma­ton. Tu­tus­sa vir­res­sä lau­le­taan: ”Her­ra kä­del­lä­si asua mä saan, tur­val­li­sin käsi pääl­lä maan”.

Va­pah­ta­jam­me Jee­sus kä­del­lään kos­ket­ti ja pa­ran­si ih­mi­siä. Hän myös aset­ti kä­ten­sä ih­mis­ten pään pääl­le ja siu­na­si hei­tä. Lo­pul­ta Gol­ga­tal­la hä­nen kä­siin­sä is­ket­tiin nau­lat. Kaik­ki tämä rak­kau­des­ta mei­tä koh­taan.

Jo­kai­sel­la meil­lä on kä­det, jot­ka Ju­ma­la it­se on meil­le luo­nut käy­tet­tä­väk­si. Me kyl­lä pys­tym­me kä­sil­läm­me te­ke­mään mo­nen­lais­ta pa­haa esi­mer­kik­si osoit­te­le­maan toi­sia vä­hek­sy­väs­ti, lyö­mään ja heit­tä­mään sen kuu­lui­san en­sim­mäi­sen ki­ven. Mut­ta me pys­tym­me myös te­ke­mään hy­vää ku­ten vaik­ka an­ta­maan omas­tam­me, nos­ta­maan maas­ta apua tar­vit­se­van, lait­ta­maan kä­den toi­sen olal­le ja ha­laa­maan lu­jas­ti.

Ju­ma­la kut­suu mei­tä ra­kas­ta­maan ja pal­ve­le­maan lä­him­mäi­siä. Se ei ole ai­na muo­di­kas­ta ei­kä to­del­la­kaan help­poa mut­ta se on oi­kein. Hän it­se on lu­van­nut kul­kea rin­nal­lam­me ja an­taa meil­le vii­saut­ta ja voi­mia.

”Sil­lä minä, Her­ra, si­nun Ju­ma­la­si, tar­tun si­nun oi­ke­aan kä­tee­si ja sa­non si­nul­le: ’Älä pel­kää, minä au­tan si­nua.’” (Jes. 41:13)

Joo­na Her­nes­nie­mi

nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja
Tar­jan­teen seu­ra­kun­ta