Raamatun kertomuksista Jeesuksen vertaukset ovat sieltä järisyttävimmästä päästä. Ensi sunnuntain tekstissä Jeesus kertoo miehestä, joka järjesti juhlat. Ensin oltiin innostuneita siitä, että sai kutsun juhliin. Mutta kun H-hetki lähestyi, kutsutut keksivät monenlaisia verukkeita, miksi eivät aio tulla paikalle. Suivaantunut isäntä käski haalia juhlaväkeä mistä tahansa, kunnes jokainen tuoli pitopöydässä olisi täynnä.
Kuinkahan olisi, jos itsenäisyyspäivän juhlaan saisi presidentiltä kutsun. Koko kylä siitä kohisisi – joku meikäläinen on menossa linnan juhliin! Mitä jos tähän kutsuun vastattaisiin sitten näin: ”En tulekaan, mennään vaimon kanssa Kanarialle” ja ”En nyt pääse tulemaan, mennään työporukalla testaamaan firman uusia työsuhdeautoja”. Pähkähulluina sellaisia pidettäisiin. Ei tuollaisia juhlia noin vain välistä jätetä.
Kenestä ja kenen juhlista Jeesus puhuu? Itsestäänkö? Jeesuksen järjestämiä juhlia suurempaa tapahtumaa ei ole. Kutsu näihin juhliin kuuluu kaikille, ja sitä kutsua Jeesus lähetti aikanaan oppilaansa viemään kaikille kansoille.
Sitä mitä joku pitää tärkeänä, hän säästää, pitää tallella, huolehtii ja huoltaa. Jos pitää jotain itsestään selvänä, voi huolettomuudessaan kadottaa sen.
Vuosia sitten tapasin vanhan ystäväni. Hän esitteli minut seurueelleen ja kertoi, missä aikanaan tapasimme ja kuinka olimme paljon tekemisissä. ”Olimme silloin ystäviäkin” hän jatkoi.
Minä koetin hymyillä ja nielaisin sanattomana. Olimme ystäviä. Elämän ruuhkavuodet ja muuton myötä tullut välimatka olivat vähentäneet yhteydenpitoa minimiin. Itse en ollut ajatellut, että ystävyytemme olisi päättynyt. Mutta luultavasti en ollut ollut tavoitettavissa silloin kun hän tarvitsi ystävää.
Kutsu Jumalan valtakuntaan on kutsu Jumalan ystäväksi ja vieraaksi huikeisiin juhliin. Kuulostaako tylsältä? Menetkö mieluummin huvittelemaan muualle, vai laitatko kutsun visusti talteen?
Seija Laaksonen
nuorisotyönohjaaja,
Virtain seurakunta