Tui­ja Vei­ja

Pit­kän työ­u­ran Pos­tin pal­ve­luk­ses­sa teh­nyt Sirk­ka-Lii­sa Kor­pi jäi eläk­keel­le 1. huh­ti­kuu­ta. Työ­vuo­sia sa­mal­la työ­nan­ta­jal­la ker­tyi 47.

– Näin pit­kä työ­u­ra ei ny­kyi­sin ole ko­vin ta­val­lis­ta. Kaik­kien suur­ten muu­tos­ten jäl­keen voin kui­ten­kin sa­noa ole­va­ni yl­peä pos­ti­lai­nen, Sirk­ka-Lii­sa to­te­aa.

En­sim­mäi­sen ke­sä­työ­pät­kän hän teki jo 12-vuo­ti­aa­na Vir­tain kaup­pa­kun­nan Ko­ta­lan myy­mä­läs­sä, mis­sä hä­nen van­hem­pan­sa toi­mi­vat myy­mä­län­hoi­ta­ji­na.

– Myyn­nis­sä oli kaik­kea polt­to­ai­neis­ta apu­lan­taan ja ruo­ka­tar­vik­kei­siin. Li­ha­tis­kiin jau­het­tiin jau­he­li­haa aa­mul­la en­nen kau­pan au­ke­a­mis­ta. En­hän minä edes erot­ta­nut nau­dan- ja si­an­li­haa toi­sis­taan. Mut­ta sii­nä sitä op­pi.

En­sim­mäi­nen kos­ke­tus pos­ti­lai­suu­teen hä­nel­lä oli 14–15-vuo­ti­aa­na, kun hän tuu­ra­si Ko­ta­lan pos­ti­kont­to­rin­hoi­ta­jaa El­li Ko­pa­ret­ta tä­män ke­sä­lo­man ajan.

– Kaik­ki päi­vän ta­pah­tu­mat kir­jat­tiin kä­sin suu­reen kas­sa­kir­jaan ja las­ket­tiin kas­sa. Kai­ken piti täs­mä­tä pen­nil­leen.

Töihin päivän varoitusajalla

Pe­rus­kou­lun jäl­keen Sirk­ka-Lii­sa suun­ta­si Tam­pe­reel­le ta­lous­kou­luun, mut­ta pää­tyi ke­sä­töi­hin Ylö­jär­ven pos­ti­kont­to­ril­le.

– Ke­sä­työn pää­tyt­tyä hen­ki­lös­tö­pääl­lik­kö pyy­si pu­he­lin­nu­me­ro­ni, jot­ta voi ot­taa yh­teyt­tä, jos paik­ko­ja pos­til­la avau­tuu. Pa­rin vii­kon pääs­tä pu­he­lin soi ja ky­syt­tiin, läh­det­kö Vih­ta­vuo­reen, työt al­kaa huo­men­na. Lu­pau­duin heti, vaik­ka en tien­nyt mis­sä paik­ka on.

Asun­nok­si an­net­tiin huo­ne kont­to­rin­hoi­ta­jan ko­toa.

– Hän oli hy­vin us­kon­nol­li­nen. Il­tai­sin kuu­del­ta piti kuun­nel­la ra­di­os­ta il­ta­har­taus ja sit­ten nuk­ku­maan. Aa­mul­la jäl­leen kuun­nel­tiin har­taus­het­ki en­nen töi­hin me­noa. Ei ihan sitä, mitä 18-vuo­ti­as nuo­ri ha­lu­si, Sirk­ka-Lii­sa nau­rah­taa.

Va­ki­nais­ta vir­kaa Pos­til­la ta­voit­te­le­van piti suo­rit­taa kol­men kuu­kau­den pos­ti­kurs­si Tam­pe­reel­la.

– Kurs­sin jäl­keen en pa­lan­nut Vih­ta­vuo­reen, vaan tein eri­pi­tui­sia pät­kiä muun mu­as­sa Huu­ti­jär­vel­lä ja Luo­pi­oi­sis­sa. Vir­tain Pos­tis­sa avau­tui paik­ka vuon­na 1980, olin siel­lä kym­me­nen vuot­ta.

Jatkuvaa muutosta organisaatiossa

– 1990-lu­vun lo­pul­la alet­tiin lo­pet­taa pie­niä pos­ti­kont­to­rei­ta. Hen­ki­lös­tö­pääl­lik­kö ky­syi, kiin­nos­tai­si­ko mi­nua läh­teä sel­vit­tä­mään, mitä kont­to­rei­den väki ha­lu­ai­si teh­dä ja kuka ha­lu­ai­si vaih­taa paik­kaa jon­ne­kin muu­al­le toi­siin teh­tä­viin. Se oli kas­vat­ta­va ko­ke­mus, Sirk­ka-Lii­sa luon­neh­tii.

Kun Pir­kan­maal­le ra­ken­net­tiin myyn­ti­or­ga­ni­saa­tio, Sirk­ka-Lii­sas­ta tuli myyn­ti­pääl­lik­kö alu­eel­le, joka kä­sit­ti Vir­tain, Kih­ni­ön, Par­ka­non, Ikaa­li­sen, Kar­vi­an ja Ku­run.

– Seu­raa­van or­ga­ni­saa­ti­o­muu­tok­sen myö­tä mi­nun hoi­det­ta­vak­se­ni tu­li­vat taa­ja­mien pos­ti­kont­to­rei­den myyn­ti­pai­kat.

Pian pu­hal­si­vat taas muu­tok­sen tuu­let, joi­den myö­tä hä­nes­tä tuli pos­ti­kon­sult­ti. Seu­raa­van or­ga­ni­saa­ti­o­muu­tok­sen myö­tä Sirk­ka-Lii­sas­ta tuli pos­tiy­rit­tä­jien yh­teys­hen­ki­lö ja rek­ry­toi­ja.

– Asi­ak­kai­ta oli­vat kau­pat ja muut liik­keet, joi­den yh­tey­teen pos­tin pal­ve­lu­pis­tei­tä suun­ni­tel­tiin. Työs­ken­te­ly­a­lu­ee­na oli koko Suo­mi. Työ si­näl­lään oli oi­kein ki­vaa.

Sirk­ka-Lii­sa ker­too jat­ku­vien muu­tos­ten ol­leen hen­ki­lös­töl­le jär­kyt­tä­viä.

– Se oli ras­kas­ta, sel­lais­ta en toi­voi­si ke­nel­le­kään. Esi­mer­kik­si ker­ran pik­ku­jou­luis­sa il­moi­tet­tiin, et­tä nyt al­ka­vat yt-neu­vot­te­lut, hy­vää jou­lua. Se oli ar­mo­ton­ta tou­hua, jat­ku­vaa te­hos­ta­mis­ta, jos­sa ih­mis­ten jak­sa­mi­nen oli ko­e­tuk­sel­la. Omas­ta työ­sa­ras­ta­ni yri­tys­kump­pa­nei­den kans­sa olen kui­ten­kin ty­kän­nyt hur­jas­ti.

Liian tuttavallinen?

Ki­lo­met­re­jä au­toon ker­tyi val­ta­va mää­rä. Päi­vä­sel­tään käy­tiin Ou­lus­sa tai Sa­von­lin­nas­sa ja kol­me­na päi­vä­nä vii­kos­sa Hel­sin­gis­sä. Tek­nii­kan ke­hit­ty­es­sä mat­ka­päi­vät vä­he­ni­vät ja töi­tä pys­tyi hoi­ta­maan ver­kos­sa.

Vii­me ai­koi­na Sirk­ka-Lii­sa teki työt täy­sin etä­nä, vaik­ka hä­nel­lä oli työ­huo­ne Pääs­kyn­tien ti­lois­sa. Puo­li­so Tom­mi Mä­ky­sen jää­tyä eläk­keel­le kol­me vuot­ta sit­ten, he te­ki­vät työ­mat­kat usein yh­des­sä asun­to­au­tol­la.

– Kä­vin neu­vot­te­le­mas­sa jos­sain Itä-Suo­men kau­pun­gis­sa ja osan työs­tä tein etä­nä au­tos­ta. Il­lat saim­me viet­tää lo­maa.

Sirk­ka-Lii­sa on ai­na ol­lut pu­he­li­as ja asi­a­kas­pal­ve­lu­hen­ki­nen. Hän on saa­nut van­hem­mil­ta esi­mie­hil­tä huo­mau­tuk­sia sii­tä, et­tä asi­ak­kai­siin ei pidä suh­tau­tua lii­an tut­ta­val­li­ses­ti.

– Piti kuu­lem­ma säi­lyt­tää tiet­ty vir­ka­mies­mäi­syys, mut­ta tein töi­tä omaan tyy­lii­ni.

– Kun tu­lin Vir­tain Pos­tiin, siel­lä oli noin 40 työn­te­ki­jää, ja kont­to­rin­joh­ta­ja­na Sulo Sa­lo­ran­ta, Ka­le­vin isä. Hän tun­si kaik­ki ja tie­si kaik­kien osoit­teet. Il­ma­pii­ri oli hy­vin yh­tei­söl­li­nen.

47 vuotta Postin palveluksessa olleena ja monet organisaatiomuutokset läpikäyneenä Sirkka-Liisa Korpi sanoo olevansa kuitenkin ylpeä postilainen.

Hän muis­te­lee nau­ra­en ta­paus­ta, kun hän kii­rei­se­nä aa­mu­na vaih­toi pu­ku­huo­nees­sa työ­a­sun yl­le.

– Olin jo tu­los­sa ja­ke­lu­puo­lel­le, kun joku työ­ka­ve­reis­ta huo­maut­ti, et­tä si­nul­la ei ole ha­met­ta.

– Ker­ran lai­toin aa­mul­la yh­den pa­pil­jo­tin hiuk­siin ko­ho­tus­ta an­ta­maan, ja unoh­din sen pää­hä­ni. Työ­mat­ka Tam­pe­reel­le su­jui hy­vin, kun­nes eräs kol­le­ga huo­maut­ti asi­as­ta. Sii­tä riit­ti haus­kuut­ta pit­käk­si ai­kaa, Sirk­ka-Lii­sa nau­raa.

Lempivieraina ”Kiljukaulat”

Elä­ke­päi­viä Sirk­ka-Lii­sa on har­joi­tel­lut jo use­an kuu­kau­den ajan pi­tä­en yli­työ­va­pai­ta ja ker­ty­nei­tä lo­mia.

– Olen ope­tel­lut hi­tai­ta aa­mu­ja. Aluk­si oli vä­hän ou­toa, kun ei ol­lut ai­ka­tau­lua. He­rääm­me kyl­lä ai­kai­sin, mut­ta aa­mu­pa­lan jäl­keen voi­daan is­tua soh­val­le kat­so­maan telk­ka­ria ja ot­taa vaik­ka tor­kut.

– Sau­na läm­pi­ää joka päi­vä, meil­lä on kak­si sau­naa ul­ko­na ja yk­si si­säl­lä. Polt­to­puu­sa­vot­ta odot­taa ta­ka­pi­hal­la.

Sirk­ka-Lii­sal­la ja Tom­mil­la on kak­si las­ta; Lau­ra asuu per­hei­neen Toi­ja­las­sa ja Tuo­mas Vir­roil­la. Tuo­mak­sen lap­set Jer­ry ja Mart­ta ovat usein iso­van­hem­mil­la kou­lun jäl­keen, ja kun ser­kut Hugo ja Vee­ti tu­le­vat, on ta­los­sa me­noa ja mei­nin­kiä vaik­ka muil­le ja­kaa, kun iso­van­hem­pien rak­kaat ”Kil­ju­kau­lat” pää­se­vät tou­hu­a­maan yh­des­sä.

Vii­me vii­kol­la Sirk­ka-Lii­sa kävi vie­mäs­sä vii­mei­set työ­hön liit­ty­vät asi­at Hel­sin­kiin, mat­ka tait­tui ju­nal­la.

– Vas­ta­pää­tä is­tui mu­ka­va pa­ris­kun­ta, jon­ka kans­sa jut­te­lim­me nii­tä näi­tä koko mat­kan. Tik­ku­ri­laa lä­hes­tyt­tä­es­sä mies ker­toi ole­van­sa pap­pi ja sa­noi ha­lu­a­van­sa siu­na­ta mi­nut. Hän ot­ti kä­des­tä­ni kiin­ni ja lau­sui siu­nauk­sen. Se oli lii­kut­ta­va het­ki, jos­ta tuli hyvä mie­li aloit­taa vi­ral­li­set elä­ke­päi­vät.