Tuija Veija
Virtain Yrittäjien puheenjohtaja Mervi Vilén kertoi maanantaina olevansa vieläkin pökerryksissä Suomen Yrittäjien vuoden paikallisyhdistyskilpailun voitosta. Yrittäjäjärjestön parhaat paikallisyhdistykset palkittiin Vaikuttajafoorumissa Helsingissä perjantaina 7. helmikuuta.
– Tiesimme, että olemme tosi kovassa sarjassa. Missään vaiheessa ei ollut selvää, että saamme palkinnon. Käytäväkeskusteluissa Valkealan yrittäjät kuulosti vahvalta ennakkosuosikilta, joten voitto oli huikea yllätys.
Virtain Yrittäjät suunnittelee parhaillaan yhdessä kaupungin kanssa tapahtumaa, jossa juhlistetaan Virtain kaupungin Yrittäjyys- ja elinvoimakunta 2024 -palkintoa yhdessä yrittäjäyhdistyksen saamien palkintojen kanssa. Myös kevään vaalien tiimoilta on suunnitteilla oma tapahtumansa.
Pirkanmaan paikallisyhdistys ja Suomen paikallisyhdistys kilpailujen voitot eivät Vilénin mukaan oikeuta jäämään laakereille lepäämään, vaan kannustavat jatkamaan aktiivista toimintaa. Pirkanmaan Yrittäjät heittikin virtolaisille seuraavan tavoitteen.
– Ensi vuonna voimme kilpailla seuraavassa sarjassa, mutta sitä varten pitäisi saada liki 80 uutta jäsenyritystä. Alku näyttää lupaavalta, viikonlopun aikana yhdistykseen liittyi kolme uutta jäsentä, Vilén iloitsi.
Virtain Yrittäjät on mukana maaliskuussa järjestettävän Pirkanmaan elinvoimaseminaarin järjestelyissä.
– Meidän puolestamme seminaarissa kerrotaan yrittäjätarina ja lisäksi palkitsemme opiskelijayrittäjän, mikä on osa yrittäjäkasvatustyötä. Teemme valinnassa yhteistyötä 4H-yhdistyksen kanssa.