En­si sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Mat­teus 25:1–13 Jee­sus ker­too ver­tauk­sen ope­tus­lap­sil­leen kym­me­nes­tä mor­sius­nei­dos­ta. Ver­taus päät­tyy sa­noi­hin, ”Val­vo­kaa siis, sil­lä te et­te tie­dä päi­vää et­te­kä het­keä.”

Mitä val­vo­mi­nen si­nul­le tar­koit­taa? Ny­ky­a­jas­sa eläm­me koko ajan kiih­ty­vien muu­tos­ten kes­kel­lä. Vaa­ti­muk­set kas­va­vat ar­jes­sa ja työs­sä. Tä­män päi­vän huo­let ja tu­le­vai­suu­den poh­din­nat val­taa­vat hel­pos­ti mie­lem­me, ai­heut­ta­en jopa val­vo­mis­ta öi­sin. Ylei­sel­lä ta­sol­la val­vo­mi­nen­han tar­koit­taa jon­kin asi­an tai ti­lan­teen tark­kai­lua tai val­mii­na ole­mis­ta.

Ver­tauk­ses­sa kaik­ki nuk­kui­vat, mut­ta ne joil­la oli öl­jyä, pää­si­vät juh­laan. Mis­tä saam­me öl­jyä tai mi­ten osaam­me sitä et­siä? Öl­jyä on tar­jol­la kai­kil­le ja as­ti­am­me täyt­ty­vät, kun otam­me Ju­ma­lan sa­nan us­ko­en vas­taan. Öl­jy sym­bo­li­soi Py­hää Hen­keä. Pyhä Hen­ki to­dis­taa meis­sä, et­tä olem­me Jee­suk­sen omia ja tai­vas­ten val­ta­kun­nan pe­ril­li­siä.

Olem­me siis mat­kal­la juh­laan. Öl­jyä on tar­jol­la. Jee­suk­sen lä­hel­lä ole­mi­nen täyt­tää lamp­pum­me joka päi­vä. Nii­nä­kin päi­vi­nä, jol­loin huo­let ja toi­vot­to­muus val­taa­vat mie­len. Juu­ri sil­loin Py­hän Hen­gen läs­nä­o­lo us­kon kaut­ta aut­taa mei­tä tur­vau­tu­maan Ju­ma­lan huo­len­pi­toon, ar­moon ja rak­kau­teen. 

Jee­suk­sen lä­hel­lä elä­mi­nen ei ole kiin­ni mei­dän omas­ta voi­mas­tam­me. Jos yri­täm­me in­hi­mil­li­sin voi­min ol­la Jee­suk­sen lä­hel­lä, uu­vum­me. Hän on lu­van­nut ol­la mei­dän kans­sam­me joka päi­vä maa­il­man lop­puun saak­ka ja sii­nä on toi­vom­me.

Ku­ten teks­ti sa­noo, em­me siis tie­dä päi­vää tai het­keä, jo­ten sitä tär­ke­äm­pää on pyy­tää joh­da­tus­ta ja vii­saut­ta kaik­keen. Hy­väk­syä, et­tä olem­me kes­ke­ne­räi­siä ja vie­lä mat­kal­la. Sa­mal­la luot­taa Isään, joka on jo val­mis­ta­nut meil­le tien ko­tiin.

Tan­ja Vuo­ren­maa-Ma­la­ba­nan