Ih­mis­kun­ta on usein kun­ni­oit­ta­nut enem­män voi­maa kuin vii­saut­ta. Mut­ta sil­loin se on kun­ni­oit­ta­nut lo­pul­ta enem­män tu­hoa kuin to­tuut­ta. Mui­nai­ses­sa Je­ru­sa­le­mis­sa kävi näin, mi­ten käy mei­dän ai­kam­me ruu­ti­tyn­ny­reis­sä?

”Ei meil­lä ole muu­ta ku­nin­gas­ta kuin kei­sa­ri”, huu­si­vat yli­pa­pit Pi­la­tuk­sel­le, kun tämä ky­syi, pi­täi­si­kö hä­nen ris­tiin­nau­li­ta hei­dän ku­nin­kaan­sa (Joh. 19:15). Ove­la vas­taus si­kä­li, et­tä ve­to­a­mal­la kei­sa­riin yli­pa­pit pai­noi­vat Pi­la­tus­ta sei­nää vas­ten. ”Jos pääs­tät hä­net va­paak­si, et ole kei­sa­rin ys­tä­vä!” Ou­to vas­taus si­kä­li, et­tä nämä hen­gel­li­set joh­ta­jat tie­si­vät, et­tä hei­dän on kuul­ta­va Her­raa oma­na ku­nin­kaa­naan enem­män kuin maal­li­sia val­ti­ai­ta. ”Her­ra on ku­nin­gas ai­na ja ikui­ses­ti”, oli lau­let­tu yh­teen ää­neen, kun kan­sa oli mui­noin pe­las­tu­nut Egyp­tin fa­ra­on so­ta­jou­koil­ta (2. Moos. 15:18).

Pi­la­tus yrit­ti ve­do­ta kan­san oi­keus­ta­juun. Hän ei ha­vain­nut Jee­sus­ta syyl­li­sek­si ri­kok­seen. Jee­sus oli ai­no­as­taan vih­jan­nut ole­van­sa ku­nin­gas. Sel­lais­ta Pi­la­tus piti kor­kein­taan pil­kan ai­hee­na. Nyt hä­nen oli­si it­se va­lit­ta­va Roo­man kei­sa­rin ja ”juu­ta­lais­ten ku­nin­kaan” vä­lil­lä. Mut­ta sama va­lin­ta kos­ki kan­saa, joka huu­si Jee­sus­ta ris­til­le. He ei­vät hy­väk­sy­neet tätä Ku­nin­gas­ta, joka pu­hui heis­tä to­tuu­den. Hä­nen si­jas­taan he alis­tui­si­vat mie­luum­min sel­lai­sel­le val­ti­aal­le, joka an­tai­si va­kaut­ta vaan ei va­paut­ta.

Kan­sa odot­ti mes­si­as­ta, mut­ta ei sel­lais­ta, joka lä­pi­va­lai­si lan­gen­nei­ta ih­mis­sy­dä­miä ju­ma­lal­li­sel­la to­tuu­del­la. Mie­luum­min he odot­ti­vat sel­lais­ta, joka täyt­täi­si hei­dät oman voi­man tun­teel­la. Heil­le ei Rau­han­ruh­ti­nas kel­pai­si, el­lei hän toi­si rau­haa hei­dän eh­doil­laan. Mie­luum­min he luo­pui­vat Jee­suk­sen mes­si­aa­ni­suu­des­ta ja suos­tui­vat Roo­man val­taan. Mut­ta yh­tä su­ku­pol­vea myö­hem­min kei­sa­rin le­gi­oo­nat tu­ho­si­vat hei­dän py­hän kau­pun­kin­sa, hä­vit­ti­vät sen temp­pe­lin ja ajoi­vat kan­san maan­pa­koon. Oli­ko kei­sa­riin luot­ta­mis­ta?

Ih­mis­kun­nan his­to­ri­as­sa on tur­vau­tu­mi­nen suur­val­lan voi­mak­kaa­seen joh­ta­jaan mie­luum­min kuin Ju­ma­lan to­tuu­del­li­seen joh­toon ker­ta toi­sen­sa jäl­keen tuot­ta­nut vain rau­ni­oi­ta.

Mitä Jee­suk­ses­ta jää, jos hä­net hy­lä­tään Ju­ma­lan Mes­si­aa­na? Vain val­ta­pe­lis­sä vää­ryy­del­lä sur­mat­tu vii­sas. Sel­lai­nen unoh­de­taan kal­tais­ten­sa jouk­koon. Mut­ta kris­til­li­sen us­kon kes­kuk­se­na on Kris­tus, Mes­si­as-Ku­nin­gas, Ju­ma­lan Poi­ka, hau­das­taan ylös­nous­sut kuo­le­man voit­ta­ja. Rau­han ruh­ti­nas, joka muut­taa ih­mi­siä si­säl­tä päin. Hän on pal­jon enem­män kuin suu­rin­kaan kei­sa­ri, ei­kä meil­lä ole hä­nen ohel­leen muu­ta Ku­nin­gas­ta, jol­ta voi­sim­me odot­taa oi­keu­den, rau­han ja va­pau­den tu­le­vai­suut­ta. 

Hän an­taa toi­von ja tu­le­vai­suu­den. Siu­nat­koon hän mei­dän pää­si­äis­juh­lam­me.

Tam­pe­reen Piis­pan­ta­los­sa 22.3.2028

Mat­ti Repo