Tuija Veija
Tarjanteen seurakunnan järjestelytoimikunta kokoontui Killinkosken kirkossa torstai-iltana. Ennen kokousta yleisölle tarjottiin mahdollisuus tulla keskustelemaan Virtain ja Ruoveden seurakuntien yhdistymisjärjestelyistä.
Paikalle olikin saapunut muutama kyläläinen ja toimikunnan kanssa syntyikin vilkasta keskustelua.
Varpu Sihvonen halusi tietää, miten tammikuun alussa tapahtuva yhdistyminen tulee näkymään tavallisille seurakuntalaisille.
– Ei välttämättä mitenkään. Seurakuntatyö jatkuu alueella kuten ennenkin. Molemmissa kunnissa on toimistot ja kirkot pysyvät jumalanpalveluksineen, totesi vt. kirkkoherra Jukka Taskinen.
Järjestelytoimikunta on kevään ja kesän aikana tehnyt päätöksiä liittymissopimuksen mukaisista asioista. Kirkollisveroprosentiksi on päätetty 1,75, logo on valittu ja myös erilaisia sopimuksia on käyty läpi.
Kirkot samalla viivalla
Yleisöä kiinnosti myös, onko Tarjanteen seurakunnan viisi kirkkoa laitettu jotenkin tärkeysjärjestykseen. Taskisen mukaan kaikki kirkot ovat samalla viivalla. Hän myös vierasti pääkirkko-käsitettä, vaan toivoi jokaisen puhuvan kotikirkostaan.
– Jokainen ymmärtää, että kirkon lämmittäminen talvipakkasilla on kallista ja siksi voidaan kylmimmäksi ajaksi siirtyä lämmitettyihin tiloihin seurakuntataloille.
Toimikunnan viesti oli, että kirkoissa kävijät takaavat sen, että kirkko on toiminnassa. Kun ollaan aktiivisia, kirkko säilyy.
Taskinen mainitsi yhteistyön kylien omien toimikuntien kanssa peräänkuuluttaen maalaisjärkeä ja luovuutta.
– Esimerkiksi Kurjenkylän rukoushuoneen jumalanpalveluksiin menee vain pappi, kaikki muut toiminnot hoituvat rukoushuoneyhdistyksen toimesta. Näinkin syntyy säästöä. Kylissä tehdään loistavaa vapaaehtoistyötä.
Päivi Kangasaho puolestaan kysyi, onko esimerkiksi Visuvedelle rakennettu Kulkurin kappeli Tarjanteen seurakunnan alaisuudessa.
– Kulkurin kappeli ja Matias-kappeli ovat seurakunnan tärkeitä yhteistyökumppaneita kylien rukoushuoneyhdistysten lailla. Ne toimivat omien yhdistyksiensä kautta, eivätkä ole seurakunnan alaisia, Taskinen vastasi.
Jari Wersta nosti esiin kyläläisten huolen kysyen, pysyvätkö seurakunnan palvelut entisellään.
Talouspäällikkö Tuija Tolvanen vastasi, että virastot ovat auki, kuten ennenkin.
– Aika tulee näyttämään, onko esimerkiksi aukioloaikoja syytä muuttaa. Ihmiset ja puhelinnumerot eivät vaihdu. Seurakunta ei muutu, vaikka nimi muuttuu.
Voiko kirkon myydä?
Kangasaho, Sihvonen ja Wersta olivat tyytyväisiä keskustelun antiin. Heitä huolettaa kauniiden kirkkojen tulevaisuus.
– Väki ikääntyy ja vähenee, kohta ei ole kirkossa kävijöitä. Miten rakennusten käy, kun niitä ei enää ole varaa käyttää? Rakennukset ovat museoviraston suojelemia, Wersta mietti.
Sihvonen puolestaan huomautti, että kirkkoihin sopii hyvin englanninkielinen termi priceless, eli hinnaton.
– Niille on ei voi asettaa rahallista arvoa, ja niiden myynti on käytännössä mahdotonta.
Valmistelutyöryhmän kanssa pääsee keskustelemaan Virroilla vielä 2. lokakuuta Liedenpohjan kirkossa ja 6. marraskuuta Virtain seurakuntatalolla. Viimeinen yleisötilaisuus järjestetään Ruoveden seurakuntatalolla 4. joulukuuta.
Järjestelytoimikunnan kokoukseen valmistautuivat vt. kirkkoherra Jukka Taskinen, Janne Lahtinen, Pirjo Mettänen, Eila Kalliomäki, Tauno Vuorenmaa, Riitta Kammonen, Jukka Veija, Tuija Tolvanen, ja Lilli Vuorensivu, Irja Kärkelä ja Maija-Liisa Koivunen.
Tuija Veija