Riikka Tallila
Kun sellisti Hannu Kiiski alkoi 15-vuotiaana kinuta mopoa, niin hänen vanhempansa kieltäytyivät ja sanoivat, että sellolla pääset vielä pidemmälle.
– Ja tottahan se oli, myöntää Hannu.
Hän viettää tänään 4. helmikuuta 70-vuotispäiväänsä ja aikoo juhlistaa päivää Vihdin kirkossa 7. helmikuuta isolla konsertilla. Sinne on kutsuttu oppilaita vuosien varrelta, muun muassa joukko huippusellistejä Eicca Toppisesta lähtien sekä muita muusikkoystäviä useammasta maasta.
Luvassa on jopa 20 sellon esitys.
– Kaksi vävyänikin osallistuvat, toinen on tenorilaulaja ja toinen säveltäjä, selvittää syntymäpäiväsankari innoissaan.
Vaikka Kiiski asuu Vihdin Nummelassa, on opiskellut ulkomailla ja esiintynyt kansainvälisilläkin areenoilla sekä tehnyt merkittävän uran Sibelius-Akatemiassa tuntiopettajana ja sellonsoiton lehtorina, kokee hän olevansa edelleen sielultaan virtolainen.
– Juuret ovat yhä edelleen siellä. Virtain luonto ja puhtaat kalavedet ovat minulle se ykkösjuttu. Suuntaamme perheen kanssa kesäisin piknikille Vaskiveden eri saariin.
Kattokruunu tipahti alas
Hannulle on kerrottu, että 70 vuotta sitten oli syntymäpäivänä myös paukkupakkanen, jopa -42 astetta. Hannu syntyi Eira-äidin ja Pentti-isän 4-lapsisen perheen toiseksi nuorimpana.
– Lapsuuden muistan onnellisena ja turvallisena. Virrat oli ihanteellinen paikka kasvaa. Touhusin samoja juttuja kuin kaverini. Pelattiin jääkiekkoa, hiihdettiin ja kalastettiin.
Isoin elämys musiikkiin syntyi Hannun kuullessa, kun Heimo Haitto soitti Bachia koululaiskonsertissa. Jokainen oppilas toi kotoaan 10 penniä pääsymaksuksi.
– Tästä inspiroituneena otin seinältä salaa isäni vanhan viulun. Aloin soittaa ja huitaisin viulun jousella kattokruununkin alas. Olin utelias ja tykkäsin testailla asioita, mutta minulla oli myös taipumus rikkoa esineitä. Näin kävi myös isäni viululle, muistaa Kiiski.
Hannun 11-vuotiaan Marjatta-siskon piirros 9-vuotiaasta pikkuveljestään noin 60 vuotta sitten.
Aika nopeasti soitin vaihtui selloon, kun opettajaäiti toi koulun välinevarastosta löytämänsä puolisellon lainaksi joululomalla.
– Tuosta kontaktista selloon on 62 vuotta aikaa. Asia lähti heti avautumaan, ja tiesin mitä haluan tehdä isona, eikä sellon lumous ole hävinnyt vieläkään. Ei ole tarvinnut paljon ammatinvalinnanohjaajan pakeilla käydä, naurahtaa Hannu.
Hänen ensimmäinen sellonsoitonopettajansa Virroilla oli Kirsti Perähuhta.
– Myöhemmin osat vaihtuvat, ja muutaman vuoden kuluttua hänestä tuli ensimmäinen oppilaani. En usko, että toista samanlaista asetelmaa on missään ollut.
Yli 15 tunnin soittotuntimatka
Isä kuljetti Hannua ja hänen sisaruksiaan silloiseen Tampereen musiikkiopistoon joka toinen viikko monta vuotta.
– Mieleen ovat jääneet lumiset, mutkikkaat tiet, ja aina Teiskon mahasillan kohdalla olo oli oksettava, kun tyhjällä vatsalla palattiin illalla takaisin. Opetus oli laadukasta, joten itsekin oli nähtävä vaivaa ja harjoiteltava.
Kiiski kertoo nähneensä lehtileikkeen Ainalan avajaisista vuodelta 1969. Kuvassa 10-vuotias Hannu istuu kuvassa, sillä hänet oli kutsuttu juhlaan esiintymään
– Näky oli aika huvittava; istuin siinä eturivissä ministerin, kunnanjohtajan ja kirkkoherran kanssa.
Vuosien vieriessä harjoittelutunnit kasvoivat 4–5 tuntiin päivässä.
– Kävin lukiossa ollessani Erkki Raution oppilaana Sibelius-Akatemiassa. Lähdin lauantaisin aamukahdeksan lättähatulla kohti Helsinkiä, jossa olin perillä kello 15. Paluumatkalle lähdin kello 18 ja Tampereen kautta kotiuduin linja-auton yövuorolla Virroille kello 23.30. Tämä oli monta vuotta soittotuntimatkani.
Kiiski arvelee soittamisen tukeneen lukemista. Koulu sujui musiikin ohessa mallikkaasti, mutta ei ilman lukemista. Siitä kertoo Virtain lukiosta kirjoitetut kuusi laudaturia.
Hannu vietti välissä vuoden vaihto-oppilaana Amerikassa, mikä avasi hänelle lisää maailmaa.
– Perheessä oli ikäiseni poika, joka soitti viulua. ”Amerikan veljeni” esiintyy viulistina myös ensi kesän KesäVirratSoi-musiikkijuhlassa.
Keskiyön konsertti maailman pohjoisimmalla mantereella olevalla Slettnesin majakalla. Ranta takana aukeavalla Jäämerellä on Pohjoisnapa.
Markku Silventoinen
Musiikkijuhlien taiteelliselle johtajalle on tärkeää, että esiintymiskaartissa on mukana sellaisia taiteilijoita, joille oma ego ei ole etusijalla, vaan heillä on taito tulla lähelle ja kohdata kuulija.
Opiskelupiireissä vaimonsa Tuulan kanssa tavannut Hannu on pitänyt yhtä 45 vuotta. He yhdessä iloitsevat jo seuraavasta sukupolvesta. Lastenlapsia on yhteensä kuusi ikähaitarilla 1–8 vuotta.
– Mieleen jääneitä hetkiä ovat, kun istutamme vuosittain perunoita laatikoihin ja seuraamme kasvun ja sadon ihmettä. Toiveena on, että voisin viettää heidän kanssaan entistä enemmän aikaa. Se on win-win -tilanne.
