Ker­ron vä­hän omas­ta äi­dis­tä­ni. Jos­kus ih­met­te­len mi­ten hän pys­tyi meis­tä huo­leh­ti­maan, kun meil­lä oli vain pie­ni mök­ki ja isäm­me oli so­das­sa 5 vuot­ta. Nel­jä en­sim­mäis­tä las­ta syn­tyi­vät so­dan ai­ka­na. En­sim­mäi­si­nä syn­nyim­me kak­sois­vel­je­ni ja minä 1940.

Mö­kis­säm­me oli vain yk­si pie­ni huo­ne, ei­kä sau­naa­kaan. Kä­vim­me naa­pu­ris­sa sau­nas­sa. Kai­vo ja puu­hel­la oli­vat ai­no­at mu­ka­vuu­det ja pie­ni kel­la­ri etei­sen al­la.

So­dan ai­ka­na mo­net ih­mi­set ru­koi­li­vat pal­jon. Meil­lä oli kak­si ru­koi­le­vaa mum­mua. Tie­dän, et­tä he ru­koi­li­vat pal­jon, kos­ka hei­dän poi­ki­aan oli so­das­sa. On­nek­si vain yk­si kaa­tui ja toi­nen haa­voit­tui va­ka­vas­ti, mut­ta pa­ra­ni. Kun me kak­so­set em­me ol­leet vie­lä kah­ta vuot­ta täyt­tä­neet, niin syn­tyi kol­mas lap­si ja sama tah­ti jat­kui. Mei­tä oli jo nel­jä sinä vuon­na, kun sota lop­pui. Pap­pa ja isä ra­ken­si­vat isom­man ta­lon, kun tuli rau­ha. Siel­lä syn­tyi­vät lo­put vii­si las­ta. Ra­ken­nus­tar­vik­kei­ta oli vai­ke­aa saa­da. Mut­ta muu­tim­me ta­loon, vaik­ka siel­lä oli vas­ta kak­si huo­net­ta, sau­naa ei vie­lä ol­lut. Elä­mä vä­hän pa­ra­ni kun isä meni töi­hin. Äi­ti sai sil­loin om­pe­lu­ko­neen ja om­pe­li pal­jon. Va­hois­ta vaat­teis­ta hän teki uu­sia. Pal­jon piti myös pai­ka­ta ja par­sia, kun lap­set ku­lut­ti­vat vaat­tei­ta. Jos­kus luu­lin, et­tä äi­ti ei kos­kaan nuk­ku­nut. Hän lei­poi ai­kai­sin aa­mul­la hii­va­lei­piä ja il­lal­la jäi usein te­ke­mään kä­si­töi­tä, kun lap­set ko­men­net­tiin nuk­ku­maan. Kun kuu­des lap­si syn­tyi, niin äi­ti oli kau­an huo­nos­sa kun­nos­sa, pel­kä­sin ko­vas­ti,et­tä hän kuo­lee.

Mi­nul­la oli sa­lai­nen pii­lo­paik­ka, mis­sä kä­vin ru­koi­le­mas­sa. Olin py­hä­kou­lus­sa op­pi­nut ru­koi­le­maan. Äi­ti pa­ra­ni ja minä olin kii­tol­li­nen Ju­ma­lal­le. Kä­vin sil­loin­kin ru­kous­pai­kas­sa­ni kiit­tä­mäs­sä Ju­ma­laa. En tie­dä osa­sin­ko minä lap­se­na kun­ni­oit­taa äi­tiä tai isää tar­peek­si. Isä an­toi her­käs­ti nah­ka­rem­miä, ri­sua tai pi­me­ää kel­la­rin rap­pua. Huo­ma­sin kyl­lä, et­tä äi­ti ei ai­na ker­to­nut isäl­le, kun olin teh­nyt jo­tain kep­po­sia. Vas­ta ai­kui­se­na olen ym­mär­tä­nyt mi­ten pal­jon äi­ti teki las­ten täh­den. Eh­kä isää­kin kun­ni­oi­tin, mut­ta myös pel­kä­sin.

Ju­ma­la tah­too, et­tä me eläi­sim­me so­vus­sa ja kun­ni­oit­tai­sim­me van­hem­pi­am­me!

”Kun­ni­oi­ta isää­si ja äi­ti­ä­si, et­tä kau­an eläi­sit sii­nä maas­sa, jon­ka Her­ra, si­nun Ju­ma­la­si, si­nul­le an­taa.” 2. Moos. 20:12. ”Poi­ka­ni, pidä mie­les­sä­si isä­si käs­kyt, älä vä­hek­sy äi­ti­si ope­tus­ta.” San.l. 6: 20. Aa­men! Ju­ma­la siu­nat­koon kaik­kia äi­te­jä!

Lee­na Luo­ma

Vir­tain Hel­lun­tai­seu­ra­kun­ta