Tuija Veija
Virtain kaupunki valmistelee uutta strategiaa, ja on avannut kuntalaisille kyselyn, jonka vastauksia käytetään uuden strategian valmistelussa.
– Vastaukset auttavat meitä kehittämään palveluita, vahvistamaan elinvoimaa ja suuntaamaan tulevaisuuden toimenpiteet oikein. Kysymykset kumpuavat arjen asioista ja kaupungin palveluista, selvittää kaupunginjohtaja Henna Viitanen.
– Kysymykset koskevat kuntalaisten ja vapaa-ajan asukkaiden kokemusta kaupungin palveluista ja myös tulevaisuuden toiveita siitä, mihin suuntaan palveluita halutaan kehitettäväksi.
Kyselylomake löytyy kaupungin nettisivuilta ja vastauksia toivotaan ensisijaisesti sähköisen vastauslomakkeen kautta. Paperilomakkeella voi vastauksen jättää kirjastossa olevaan palautelaatikkoon.
Kunta on kuntalaisia varten
Kyselyssä pyydetään arvioimaan kaupungin palveluiden toimivuutta arvosana-asteikolla 1–5. Jos vastaan tulee aihe, joka ei itseä kosketa, sen yli voi hypätä. Mukana on myös tiedottamiseen, hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä.
– Valtuustokaudelle on tehtävä hyvinvointisuunnitelma, joten samalla kysytään siihenkin liittyviä asioita. Tavoitteena on pystyä entistä paremmin nivomaan strategiaa ja hyvinvointisuunnitelmaa yhteen, Viitanen sanoo.
Kyselyssä tiedustellaan myös, saavatko kuntalaiset riittävästi tietoa kaupungin toiminnasta ja palveluista, ja mitä kanavia tieto kulkee parhaiten.
Kyselyyn toivotaan vastauksia myös nuorilta ja asian tiimoilta onkin oltu yhteydessä kouluihin.
– Nuorten näkemykset ovat tärkeitä tulevaisuutta suunniteltaessa. Myös kaupungin henkilökuntaa on sitoutettu vastaamaan kyselyyn.
Viitanen mainitsee kuntalaisten osallistamisen olevan tietoinen valinta strategian laatimista tukemaan.
– Kuntalaisillehan tätä työtä tehdään, tietysti halutaan myös kuulla, mitä mieltä asukkaat ja mökkiläiset ovat. Ehdotuksista voi nousta myös ideoita ja vinkkejä, joilla voidaan kehittää kunnan palveluita ja yleistä viihtyvyyttä.
Kyselyyn vastaaminen tapahtuu anonyymisti ja annetut vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Kaikki vastaukset ovat arvokkaita. Vastausaikaa on 28. syyskuuta asti.